Hyydytetty lohikakku


Olen lupaillut tämän kakun ohjetta tänne jo aikoja sitten, joten tässäpä teille! Kakun alkuperäinen ohje on jostain blogista (en valitettavasti muista mistä...) mutta se on elänyt hieman minun käsissäni ja siksipä uskallan jakaa sen "omanani" tänne. 

Hyydytetty lohikakku (laktoositon ja gluteeniton)

pohja:
1 pkt Real ruisreipää tai vastaavaa gluteenitonta leipää pakastealtaasta
100g voita 

Murskaa leivät ja sotke sulaneen voin kanssa, painele  leivinpaperilla vuorattuun irtopohja vuokaan. Laita pohja jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.

täyte:

5dl kuhuokermaa 
200g yrttituorejuustoa
200g katkaraputuorejuusto
300g graavilohta
1 punasipuli
0,5 dl sitruunamehua
4 liivatelehteä
ruohosipulia oman maun mukaan. 

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuustot.
Pilko lohi, sipuli ja ruohosipuli pieneksi ja sekoita ne vatkattuun seokseen. 
Lämmitä sitruuna mehu ja sotke kylmässä vedessä levänneet liivatteet kuumaan sitruunamehuun.
Kaada liivatemehu koko ajan vatkaten seoksen joukkoon tasaisena vanana. 
Pyöräytä vielä koko seos ja kaada se jääkaapissa hetken odotelleen pohjan päälle. 
Anna hyytyä jääkaapissa yön yli. 

Irrota irtopohjavuoan reuna varovasti. Apuna voi käyttää esimerkiksi veitseä, jotta reunat pysyvät kakussa siistinä. Koristele oman maun mukaan lohisruusuilla, vihanneksilla, katkaravuilla tai millä vain. 

Nauti, tarjoile ystäville tai korista juhlapöytää, mutta varaudu jakamaan ohje kanssamaistajille ;)

Meillä tämä kakku on ollut kaikkien juhlien suurin suosikki, joka kerta joku haluaa ohjeen ja kakku katoaa hetkessä. Sen lisäksi, että tämä on taivaallisen hyvää, tästä saa helposti täysin gluteenittoman ja laktoosittoman, eikä tämän tekemiseen mene kuin hetki! Illalla kun teet, niin aamulla kakku on valmis syötäväksi! Koristeita tämä ei juurikaan mielestäni kaipaa, mutta senkin suhteen voi varioida mitä vaan, vain mielikuvitus on rajana. Herkullisia hetkiä kaikille!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)