2017/03/31

Meidän pienen ekat juhlat - ristiäiset



Vihdoin ehdin alkaa päivittelemään tännekin jotain! Instan puolella olen hieman aktiivisempi, eli sieltä voi seurailla @sopivastisikinsokin_krista nimen takaa. Mutta niin, maaliskuu on kääntynyt voiton puolelle, meidän pieni hurmuri on tänään jo 2 kk ja hänellä on nimi! Aika rientää toden totta, vaikka toisaalta 8 viikkoa on niin kovin vähän, on se tuollaisen pienen elämässä niin älyttömän paljon.


Meillä tosiaan juhlittiin ristiäisiä jo pari viikkoa sitten lauantaina, kun vauva oli vain 5 viikkoa vanha. Ristiäiset päätettiin pitää jo silloin ihan kahdesta syystä, haluttiin ristiäiset ennen kuin 2kk tulisi täyteen, ja että mahdollisimman moni pääsisi paikalle. No, kun serkukset syntyivät kahden päivän ikäerolla ja isovanhemmilla oli lomamatka varattuna ei vaihtoehtoja jäänyt lopulta kuin kaksi ja tuo  10-viikon lauantai tuntui meille hyvin loogiselta hiihtoloman vuoksi.


Itse kastetilaisuus oli melko lyhyt, mutta kaunis. Juhlien päähenkilö nukkui sylikummin, eli tätinsä sylissä koko tilaisuuden ajan ja kaikki meni siis hienosti. Molemmilla isoveljillä oli kastetilaisuudessa omat pienet tehtävät, isompi luki pienen tekstin ja pienempi sai pyyhkiä pikkuveljen pään kasteen jälkeen.  Juhlassa mukana olivat meidän molempien perheet ja kummit. Minun siskoni perheineen ei harmiksemme päässyt paikalle, kun he ehtivät juuri muuttaa ulkomaille, mutta nykytekniikan avulla hekin olivat hetken mukana juhlissa, kun soitettiin FaceTime puhelu, heh! Tosiaan itse kastehetki mentiin lyhyen kaavan mukaan, ja sen jälkeen siirryttiin herkkuja notkuvan pöydän kimppuun, seurusteltiin ja ihasteltiin vauvaa, sekä ihmeteltiin nimeä. 


Nimen kanssahan me painimme ihan viime metreille saakka, sillä tuo 5 viikkoa on niin kovin lyhyt aika tutustua uuteen ihmiseen ja keksiä hälle nimi, nimi joka kulkee hänen mukanaan lopun elämää, nimi, jolla hänet tunnetaan tästä eteenpäin. Minä olin päättänyt kyllä nimen jo kesällä, kun kuulin jossain nimen Remus, päätin, että jos odotan poikaa hänestä tulee Reemus. Mieheni tokaisi sen kuultuaan "pakoputki merkki!" Mutta minä en lannistunut vaan pidin pintani kunnes nimi alkoi sointua jo miehenkin suussa pari viikkoa ennen ristiäisiä... "Täähän olikin helppo" ehdin jo ajatella, kunnes yhtenä päivänä vauvaa katsellessani keksin, että "täähän vois ollakin Aaron!" Siinäpä sitten rustailin nimi vaihtoehtoja ylös... Reemus Joda Arvid, Aaron Arvid Eevertti, Reemus Eetu Arvid... Ja siis nimiä oli paljon! Lisäksi etunimeksi pohdittiin Aamosta, Eemosta ja Alvaria. No, kuitenkin aina päädyin siihen Reemukseen... Kunnes yhtenä aamuna aamukahvia nautiskellessa katsoin vauvaa ja totesin (täysin vahingossa ääneen), että "näyttää kyllä ihan Roopelta" ja mies tokaisi samantien "se!" No, lisättiinpä taas yksi nimi lisää listalle ja illalla alettiin sitten nimiä karsimaan. Loppusuoralla olivat Reemus ja Roope. Reemus tuntui sointuvan veljien nimiin hyvin, siinäkin on 6 kirjainta ja se loppuu konsonanttiin, kuten Oliver ja Petrus. Mutta vauva näytti jotenkin niin Roopelta, että kesästä asti taistelemani nimi jäi lopulta toiseksi ja lopulta pojastamme tuli Roope Eetu Arvid <3



2017/03/03

4-viikkoinen pieni hurmuri


Tänään meidän pieni ihme on jo tasan 4-viikkoa! Tuntuu hurjalta kuinka nopeasti aika on mennyt, toisaalta tuntuu kuin hän olisi ollut osa perhettä jo pidempään. Olen rehellisesti nauttinut vauva-arjesta täysillä. En ole kiirehtinyt mihinkään, ollaan vain ihmetelty toisiamme, oltu kotona ja annettu päivien kulua omalla painollaan. 


Pieni herra on jotain niin paljon enemmän kuin osasin toivoa. Hän nukkuu melko hyvin, on virkeä ja tyytyväinen, syö hyvin ja kasvaa. Hän jaksaa valvoa jo melko pitkiä pätkiä ja on koko ajan enemmän kiinnostunut kaikesta. Hän ei liikoja itkeskele, ilmoittaa kyllä nälästä ja vihaa märkää vaippaa - kukapa ei! Hän rakastaa pinnasängyn soivaa mobilea, ihastelee valoja ja tutkailee ihmisten kasvoja kulmat kurtussa. Hän ei viihdy yksin, lempipaikka on sohvalla kun vain joku jutustelee siinä ja tottakai sylissä. Jos meillä käy vieraita hän usein päättää nukahtaa ja viihtyä omassa sängyssä, autoon hän myös rauhoittuu. Päätä hän kannattaa jo tosi hienosti ja sen kanssa saakin olla tosi varovainen, ihan kun ei vielä ole herralla hallussa pään alas laskeminen. Uskallan myös väittää, että sain eilen ensimmäisen hymyn, ja niitä mä odotan kyllä jo kovasti lisää! Hän siis on vaan niin ihana etten kestä! Voiko omaa lastaan kehua liikaa? 


Taidan elää vielä täysin vauvakuplassa, mutta toisaalta, ei minulla ole mikään kiire täältä pois. Välillä iskee pieni haikeus, että elän tätä ihanaa aikaa viimeisen kerran, mutta ehkä juuri se on myös saanut minut nauttimaan tästä kaikesta niin kovasti. 



Täällä siis kaikki hyvin, tänään alkaa myös  hiihtoloma ja ensi viikko vietetäänkin sitten poikien kanssa lomaillen. Loman ohjelmassa on ulkoilua, yhdessäoloa ja leipomista, sillä vietämme myös ristiäisiä ensi viikolla. Nyt siis pitäisi hiljalleen alkaa lyömään nimeä lukkoon... Miten tämä onkin näin vaikeaa?! Joka toinen päivä me päätetään nimi ja seuraava alan epäröimään - haha! No, eiköhän me nimi saada herralle, pitänee viikonloppuna päättää jotain... Muuten jää kakusta nimi pois. 

Ristiäisissähän meidän vauva on vasta 5-viikkoa, mutta kun serkku pojille tuli ikäeroa 2 päivää, piti ristiäisiäkin vähän sumplia ja lomaviikko tuntui meille parhaalta järjestelyiden kannalta. Ihana päästä järjestämään juhlia ja saada rakkaita ihmisiä koolle. Voisinpa viikonloppuna kirjoitellakin hieman ristiäissuunnitelmista... Nyt riennän keittiön kimppuun ja pyyhkäisen nurkat ennen kuin vauva heräilee! 

Ihanaa viikonloppua! 

2017/03/01

Tuumasta toimeen ja kuvat vauvasta!

Vauvan ensimmäiset päivät, viikot ja kuukaudet tulee helposti ikuistettua epämääräisin räpsyin puhelimen kameraan ja lopulta niistä sadoista pitää valita muutama mitkä teettää ihan kuviksi asti. Minä rakastan valokuvia ja puhun siis täysin omasta kokemuksestani, ehkä tähän on myös monen helppo samaistua... Raskausaikana haaveilin raskauskuvista, joihin en koskaan lopulta päässyt ja tästä voin syyttää vain ja ainoastaan omaa saamattomuuttani. Muiden raskauskuvia ihaillessa päädyin aina ihailemaan myös vastasyntyneiden vauvojen ihania kuvia ja haaveilin, että meidänkin vauvasta saataisiin tallennettua kuviin jotain yhtä kaunista ja ihanaa.


Yhtäkkiä tajusin vauvamme olevan 3-viikkoa, newborn kuvausaika oli mennyt jo oikeastaan ohi (sitä kun suositellaan kahden ensimmäisen viikon sisään...) ja okei, kuvaaja jolla olisin vauvamme halunnut kuvauttaa asuu liian kaukana, enkä ehkä sen vuoksi ollut asian eteen mitään tehnyt... taas saan syyttää vain itseäni. Viikonloppuna taas istuin sohvalla ja ihastelin tuota meidän pienen pientä ihmettä, tuota 3-viikkoista hurmuria ja päätin, että minä ikuistan nämä hetket niin hyvin kuin osaisin. Olen rehellisesti melko huono kameran kanssa, etenkin kuin pitäisi kuvata ihmisiä, mutta jos ei yritä ei voi onnistuakaan... 

Niinpä minä lauantaina vuorasin sänkyä ja lattiaa valkoisella viltillä, kaivoin kaapista maailman söpöimmät villapöksyt, sängyn alta korin ja vaunuista äitini neuloman viltin ja aloin leikkimään vauvan kanssa valokuvausta. 

Tähän väliin iso hatun nosto kaikille vauvoja kuvaileville, siis kuvattava oli omani ja tuntui että en osaa edes käsitellä häntä ollenkaan... Arvostan teitä ja ihailen entistä enemmän jokaista otostanne! 






No, satoja kuvia ja monta tuntia myöhemmin liitin kameran tietokoneeseen ja alettiin mieheni kanssa selailemaan kuvia, itkua, naurua, epätoivoa ja hei!!! muutama aika ihana kuva, ei täydellinen, mutta riittävä meille! Ja älkää käsittäkö väärin, ei me suinkaan montaa tuntia putkeen kuvailtu, välillä syötiin, nukuttiin ja seurusteltiin, sitten taas jatkettiin. Kuvissa komeilee siis meidän ikioma 3-viikkoa vanha pieni ihme<3 Kuvista on tarkoitus teettää kuvat kummeille ja mummeille ristiäisiin ikään kuin kiitoskorteiksi ja jokunen kuva itselle muistoksi. Ehkä vihdoin saataisiin kauan suunnitelmissa ollut valokuvakollaasi jollekin seinällekin tehtyä... jos samalla teettäisi muutaman muunkin koneen kätköihin unohtuneen kuvan! 


 Onhan hän vain söpö ja olen onnellinen, että edes yritin...