Joulukuun 3. - Joulukortti

Luukku 3

Minulle iskee aina Joulun lähestyessä hirveä askarteluvimma ja lahjojen antamisen tarve. Mutta, tietenkään kaikille en voi mielin määrin ostella lahjoja, eikä sellainen materialismi nyt ole kovin fiksuakaan (vaikka myönnän siihen sortuvani aivan liikaa joka joulu...) Antamisen ilo on vaan jotenkin niin mahtavaa, että haluan muistaa ystäviä edes pienillä jutuilla korttien lisäksi.

Tänään onkin vuorossa tämän vuoden joulukortti! 

Joka vuosi olen askarrellut kortit itse ja tällaiset lähtee tänä vuonna ystäville. Lapset saavat tehdä sitten omat versionsa mummeille, kummeille, opeille ja kavereille :) Niitä esittelen sitten toisena päivänä, jossain toisessa "luukussa". 

Tämä kortti syntyi nopeasti ja helposti valmiille korttipohjalle, ja tuo harmaa on nyt jotenkin vienyt minut mennessään, niin se valikoitui myös joulukortteihin... Viirin leikkasin kuviopaperista, teksti on valmis tarra ja kulkuset kiinnitin neulan ja langan avulla kortin yläreunaan. Kiireisen äitin kortit on siis helppoja ja nopeita, mutta perinteen mukaan itse tehty!

Kuten sanoin, tykkään aina viedä myös jotain pientä mukanani jos mahdollista. Kynttilät kuuluvat usean jouluun, joten ne on melko varma valinta. Juuttinauhaa, havuja ja kruunukynttilät, ja pieni lahja on valmis. Lisäksihän voi napata vaikka suklaata viemiseksi, mutta mielestäni ihan kiva pieni vieminen ihan näinkin. 

Onkos muita "kiireisiä" askartelijoita? :)



Kommentit

  1. Ihanat kortit! Ja nuo kynttilät on niin kauniin näköiset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 kynttilöistä saa kyllä näin pienellä vaivalla ihanan pienen viemisen!

      Poista
  2. Ihana idea! Yksinkertainen, mutta tosi kaunis. Minäkin rakastan lahjojen ostamista ja antamista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Lahjat on ihania, ihan pienimmätkin, jos ne tuottaa iloa saajalle niin tulee niin hyvä mieli itselle :) ihanaa joulun odotusta, nyt on lupa tontuilla!

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)