Valkopartaa moikkaamassa kiireisen viikon keskellä.


Viikot vain huristaa ohi ja mulla on enää 3 opetus viikkoa edessä, plus näytökset, sit ois tältä vuodelta työt taputeltu ja pääsee nauttimaan täysin siemauksin loppuraksudesta, joulusta ja omasta perheestä. Viikonloppukin meni taas töissä, eli rauhalliset aamut ja kiireettömyys jäi tältä erää täysin väliin. Lauantaina kävin töissä vain hetken aamusta, joten kerettiin touhuta perheen kanssa onneksi edes jotain.

Oulussa (ja vissiin vähän joka paikassa) vietettiin viikonloppuna joulukauden avajaisia ja pojat kävikin katsomassa avajaistapahtumaa jo perjantaina.  Lauantaina pyörähdettiin IdeaParkissa moikkaamassa Joulupukkia ja kaupungin ihanat valot on multa vielä täysin näkemättä. IdeaParkissa joulunavajaisia vietettiin koko viikonloppu ja siellä olisi ollut vaikka ja mitä ohjelmaa lapsille aamusta iltaan, mutta meille riitti piirrustukset pukille ja itse pukin moikkaukset. Pojat jonottivat pukin luo oikein nätisti, tai ainakin isompi... Pienemmällä päiväunettomuus ja pitkä jono meinasi hieman kiristää hermoja, mutta yllättävän mallikkaasti meni koko homma. 

Petrus hoki koko perjantai-illan ja lauantain, kuinka hänen on pyydettävä Joulupukilta anteeksi sitä, että on syönyt ihan vahingossa lunta... Mutta kun tuli poikien vuoro istahtaa Joulupukin viereen juttusille, hiljeni tämä meidän 3-vee aivan täysin. Isoveli kertoi reippaasti toiveensa ja vastaili kysymyksiin pikkuveljenkin puolesta. Musta tuntuu, että meillä vielä uskotaan ihan täysin tuohon valkopartaan ja se sopii kyllä mulle, lapset saa olla lapsia niin kauan kuin haluavat. Mun pienet<3 Lopuksi Joulupukki antoi lapsille suklaat ja nehän piti saada syödä heti... Sitten lähdettiinkin jo kotia ja nautittiin lauantai-illasta ilman mitään ylimääräistä. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)