New York, New York...


Ihana kamala arki on vienyt mukanaan reissun jälkeen täysin ja tekemistä on riittänyt. Tuntuu hullulta, että minulla on töitä enää viisi kokonaista viikkoa, jonka jälkeen alkaa joululoma, joka sulavasti vuoden vaihteessa vaihtuu äitiysvapaaksi. Nyt olisi vuorossa hieman matkakuulumisia meidän NewYorkin reissusta, jossa kamera unohtui täysin matkasta joka päivä, mutta onneksi on nämä älypuhelimet joiden avulla saa tallennettua hetket kuviksi niin hyvin nykyään! 


Reissusta on tosiaan jo viikko, ylikin, mutta nyt vasta tuntuu, että tajuan koko reissun tapahtuneen. Lähdimme matkaan aikaisin maanantai-aamuna, jolloin lensimme Helsinkiin. Helsingissä meillä olikin aikaa kuutisen tuntia ja mies joutui siinä välissä käymään töissä, kun taas minä ryntäsin tapaamaan rakastaa ystävääni perheineen Jumboon. Reissu tehtiin siis syyslomaviikolla, joka oli myös minulle automaattisesti vapaa. Palaan tähän asiana hetken päästä, miksi tämä viikko ei ehkä sitten kuitenkaan ollut se paras... Tai oli mutta, no siitä kohta lisää!

Tosiaan maanantaina kerkesin siis viettää pienen hetken kierrellen Jumbossa ja iltapäivällä jatkettiin matkaa Tukholman kautta kohti NewYorkia. Tulholmassa meillä oli vaihtoaikaa tunti ja 45minuuttia, mutta kun koneen lähtöaika Helsingissä alkoi hiljalleen muuttua myöhemmäksi, sai pientä jännitystä pintaan. Lopulta kone taisi lähteä tunnin myöhässä ja Tulholman päässä saimmekin sitten ottaa melko rivakkaa askelta kohti lähtöterminaali, mutta hyvin kerettiin onneksi! Kun nousimme NewYorkin koneeseen, niin täytyy myöntää että hieman harmitti, ettemme voineet matkustaa exit-ovien kohdalla raskauteni vuoksi, olisihan siinä ollut ihana vedellä jalkoja suoraksi ja ottaa rennosti! Raskaudesta en siis valita, mutta vähän siitä ettei niillä paikoilla saa matkustaa raskaana - ja joo joo, turvallisuussyistä jne. Mut silti, ois ollu kiva! Hah! No se siitä, hyvin mahduttiin normaaleille paikoille ja jalkojaan sain välillä ojenneltua.  Päätin, että nukkuisin mahdollisimman vähän lennon aikana, koska olimme illalla perillä kohteessa ja yöllä olisi kiva nukkua.  No, tämä ei tuottanut ongelmia, sillä sain tuntea sellaisen maratonjumpan vatsassani lennon aikana, että en ole ennen moista kokenut! Maha siis eleli täysin omaa elämäänsä kun tuo pieni ihme siellä pisti parastaan ja piti huolen siitä, ettei mun tarvitse huolehtia onko hänellä kaikki kunnossa. Yritin vähän myös katsella elokuvia matkalla, mutta en ole yhtään kuuloke-ihminen ja äänet vain tuntuivat niiden kautta pahalta, joten luovutin. 

Pelasin pasianssia ja itkin, haha. 

Niin miksi itkin? Juurihan kerroin että kaikki meni hyvin. Ja joo menikin, ja nyt mua jo naurattaa, mutta siis ikävä! Minä olen ollut pienestä asti kova ikävöimään, eikä näköjään ole helpottanut yhtään, toki tämä raskaus varmaan tuo vielä oman pienen mausteensa tähän kaikkeen... Mutta, siis pienenä en halunnut mennä yökylään, koska tuli ikävä, nyt 30-vuotiaana en selvästi ollut valmis viikon reissuun ilman rakkaimpia, koska ikävä. Tämä itkeminenhän ei siis suinkaan alkanut vasta tällä viimeisellä menolennolla, vaan ensimmäiset nyyhkytykset tulivat jo ennen kun oltiin päästy Oulun lentokentälle. Jep! Sain toki välillä kerättyä itseni, eikä esim päivällä itkettänyt yhtään. Mutta kun istuin lentokoneeseen, se alkoi. Tuntui, että aina kun sain itseni rauhoittumaan, jokin asia toi minulle mieleen pojat. Elokuvavalikon lasten elokuvat, pelivalikon pelit, muuta lapset koneessa, jopa kellon ajat... Musta tuntuu, että mun miestä vähä hävetti, vaikka mä yritin olla tosi huomaamaton ja itkin ihan hiljaa, Haha apua ku tää nyt naurattaa mua! 

No mutta tosiaan, päästin NewYorkiin lopulta ja laskeuduimme JFK:n lentokentälle klo 20:00 paikallista aikaa. Matkalaukut saimme melko nopeasti ja sitten painelimme ulos odottelemaan taksia. Takseja oli jonossa useita, myös jonoa niihin oli kivasti. Tiesimme, että voisimme löytää edullisemman vaihtoehdon näiden keltaisten autojen tilalle, mutta matkasta väsyneenä päätimme päästä helpolla ja menimme jonon jatkoksi. Jono hupeni nopeaa ja saimme auton alle puolessa tunnissa, kuskille kerrottiin osoite ja hän lähti ajelemaan kohti määränpäätä. Jossain vaiheessa meistä tuntui kuin olisimme jo ajatelleet takaisin päin, mutta ensikertalaisina istuimme vain tyytyväisinä hiljaa ja uskoimme pääsevämme perille, ja päästiinkin! 

Majoitus oltiin varattu AirBnb:n kautta yhdessä ystäviemme kanssa, joiden kanssa onneksi tuli puhetta reissusta ja selvisi, että olisimme siellä yhtä aikaa! Majoitus oli Brooklynissa, kahden makuuhuoneen loft-asunto hyvien kulkuyhteyksien juurella. Asunto oli tosi kotoisa ja siisti, ainoa huono puoli oli kadulta kantautuva meteli, johon kyllä tottui tosi nopeaa. Tosiaan vastapäätä lastattiin rekkoja, välillä vilisi poliiseja ja toisinaan jossain lähistöllä oli bileet - elämää ympärillä siis vain! Kadun kulmassa oli Dunkin Donuts, jonka pihassa oli poliisiauto joka kerta kun sinne vilkaisi. Jenkkipolisiit ja donitsit ovat siis tosiaan ihan oikeaa arkea, eikä vain leffojen kevennyksiä! Me maistettiin donitseja yhtenä päivänä kun teki mieli jotain hyvää kahvin kanssa, ihan hyviä mutta ei koukuttavia, ei olisi minusta siis poliisiksi niiden perusteella ;) 



Asunnossa oli siis myös täysi keittiö, olohuoneen ja kylpyhuoneen lisäksi ja teimmekin aamiaista joka päivä "kotona" ennen kuin lähdettiin liikkeelle. Bagelit, cream cheese ja tuoreita hedelmiä kahvin ja tuoremehun kera kuului meidän aamiaismenuun ja sillä jaksoikin tosi pitkälle päivään. Aamupalan jälkeen lähdimme aina jonnekin ja vasta illan hämärtäessä palailimme asunnolle. Onnea oli matkassa olleet ystävät, jotka olivat vierailleet Nykissä aiemminkin, sillä näimme todella paljon kaikkea kun matkojen miettimiseen ei mennyt turhaa aikaa, vaan kunhan hypättiin määrätietoisten "oppaiden" perässä metroon ja kävelimme kiltisti perässä niin löysimme itsemme milloin minkäkin nähtävyyden juurelta. 





 World Trade Center, Brooklyn bridge, Central park, NHL-matsi... Kuvat kertokoon miten paljon me siellä nähtiinkään! Stressiä ei otettu mistään, eikä harmita että paljon jäi vielä nähtävää ja koettavaa, ehkä menemme joskus jatkamaan kierrosta. Shoppiluterapiaa harrastettiin kaiken ihmettelyn lisäksi myös melko ahkerasti, mutta enemmänkin olisi voinut, sillä laukkuihin jäi vielä tilaa. Mutta ihan kivan saaliin sain sieltä tuotua niin itselleni, pojille kuin myös joululahjaksi perheen jäsenille. 


Viikko meni lopulta tosi nopeasti, vaikka ensimmäiset päivät tuntuivat aikaeron vuoksi todella pitkiltä. Säät eivät meitä siten kovin hellineetkään, vaikka aluksi näytti niin lupaavalta. Mittari näytti +12 mutta tuuli teki tehtävänsä ja tuntui ehkä +2 asteelta! Yksi lämmin päivä onneksi saatiin kokea ja silloin kävimmekin markkinoilla, söimme puistonpenkillä streetfoodia ja nautimme yhdessä olosta. 


Summa summarum, takana on ihana reissu jonka avulla jaksaa painaa pimenevän syksyn kohti joulun aikaa tämän kiireisen arjen läpi. Ainoa mikä harmittaa, on etten päässyt tanssimaan reissulla - menen sitten toisten! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)