2016/11/23

Olohuoneen uusi järjestys - ikkunat esiin!

Lähenevä joulu, pimeät päivät ja se hetken kestänyt valkoinen maa sai minut taas johonkin ihme sisustus vimmaan kesken kaiken ihan tavallisen aamun. Kotikalsareissa ja jossain varmasti todella tyylikkäässä paidassa en jaksanut mihinkään lähteä, vaan tuntui, että muutoksen saisin kyllä aikaan ihan pienillä siirroilla... No mahan kanssa nämä "ihan pienet siirrot" ei ehkä olleetkaan ihan niin pieniä, mutta kun mä halusin, niin päätin alkaa hommiin. Ensin pyörittelin sohvaa tovin vaikka ja miten päin...


1. Kulma keskelle.. "ei, liian ahdas, ja se kuusikin jossain vaiheessa..."
2. Kaki erillistä sohvaa... "äh, ikkunan edessä ja ahtaasti toinen ja ei tää oo mun juttu..."
3. Sohva ikkunan alle ja kulma pois! "tää on hyvä... onko? no äh, haluan noi ikkunat näkyviin, siitähän tää ajatus lähti."
4. Sohva takaisin vanhalle paikalle... "ää mä haluan muutoksen, nyt!"
5. Kulma pois, sohva seinää vasten, kulma pikkuhuoneeseen... "TÄÄ ON KIVA!" (kuvia pikkuhuoneesta, eli vaatehuoneesta, kunhan se on joskus valmis ja järjestyksessä.)





Ja niin.. Nyt meillä on ikkunat avoinna, sohvalla riittää tilaa, olohuone tuntuu avaralta ja kuusi mahtuu sitten jouluna tuonne ikkunan ja stringin lähistölle. Voi olla tammikuussa sohva palaa takaisin kulma muotoonsa, sillä tykkään siitäkin kovasti, mutta ainakin nyt näin ja tämä tuntuu hyvältä. Ja ehkä parasta tässä on se, että sohva pysyy paikallaan kun saa olla aikalailla kiinni seinässä eikä moduleita ole kuin nuo kaks nyt... Meillä kun jostain syystä jotkut kaksi ipanaa hieman kovasti käyttävät sohvaa pomppulinnanaan ja milloin minäkin niin modulit meinaa karkailla liitospalasista huolimatta erilleen.


Musta maa ja entistäkin pimeämmät päivät veivät hieman mun joulufiilistä pois, joka tosiaan alkoi lumen tultua hiipiä luokseni ja nyt tuntuu oudolta, että tulevana sunnuntaina vietetään jo ensimmäistä adventtia! Lauantaille onneksi lupaili lumisadetta... jospa se sieltä sataisi, valkaisisi maan ja toisi joulumielen tullessaan. Ensi viikolla ajattelin kaivella joulun varastosta ja pukea kodin jouluun, mutta viikonlopuksi täytynee tehdä jo adventtikynttilät valmiiksi ja antaa joulun kuiskia jo ihan pienesti. Kynttilät ja glögi ovat kyllä jo ottaneet paikkansa meidän illoista, ja ai että mä rakastan sitä tunnelmaa ja rauhaa jonka kynttilän valo luo. Olen pyrkinyt joka ilta siihen, että kun lapset saa nukkumaan ja koti hiljenee, niin sytytän kynttilät, istun hetken sohvalla ja nautin. Illat jakaa vieressä istuva paras ystäväni, elämän kumppanini, ihminen, joka jakaa kanssani jokaisen päivän nauruineen ja kiukkuineen, eikä koskaan uhkaa lähteä pois. Elämä on ihanaa, kun muistaa nauttia niistä ihan pienistäkin jutuista ja hetkistä<3


Ihanaa viikkoa ihan jokaiselle joka täällä vierailee! Kiitos, kun kävit.


-K





2016/11/22

Valkopartaa moikkaamassa kiireisen viikon keskellä.


Viikot vain huristaa ohi ja mulla on enää 3 opetus viikkoa edessä, plus näytökset, sit ois tältä vuodelta työt taputeltu ja pääsee nauttimaan täysin siemauksin loppuraksudesta, joulusta ja omasta perheestä. Viikonloppukin meni taas töissä, eli rauhalliset aamut ja kiireettömyys jäi tältä erää täysin väliin. Lauantaina kävin töissä vain hetken aamusta, joten kerettiin touhuta perheen kanssa onneksi edes jotain.

Oulussa (ja vissiin vähän joka paikassa) vietettiin viikonloppuna joulukauden avajaisia ja pojat kävikin katsomassa avajaistapahtumaa jo perjantaina.  Lauantaina pyörähdettiin IdeaParkissa moikkaamassa Joulupukkia ja kaupungin ihanat valot on multa vielä täysin näkemättä. IdeaParkissa joulunavajaisia vietettiin koko viikonloppu ja siellä olisi ollut vaikka ja mitä ohjelmaa lapsille aamusta iltaan, mutta meille riitti piirrustukset pukille ja itse pukin moikkaukset. Pojat jonottivat pukin luo oikein nätisti, tai ainakin isompi... Pienemmällä päiväunettomuus ja pitkä jono meinasi hieman kiristää hermoja, mutta yllättävän mallikkaasti meni koko homma. 

Petrus hoki koko perjantai-illan ja lauantain, kuinka hänen on pyydettävä Joulupukilta anteeksi sitä, että on syönyt ihan vahingossa lunta... Mutta kun tuli poikien vuoro istahtaa Joulupukin viereen juttusille, hiljeni tämä meidän 3-vee aivan täysin. Isoveli kertoi reippaasti toiveensa ja vastaili kysymyksiin pikkuveljenkin puolesta. Musta tuntuu, että meillä vielä uskotaan ihan täysin tuohon valkopartaan ja se sopii kyllä mulle, lapset saa olla lapsia niin kauan kuin haluavat. Mun pienet<3 Lopuksi Joulupukki antoi lapsille suklaat ja nehän piti saada syödä heti... Sitten lähdettiinkin jo kotia ja nautittiin lauantai-illasta ilman mitään ylimääräistä. 


2016/11/13

rv 27+0

Tänään on täynnä 27 raskausviikkoa ja enää tätä kumpua ei piiloteta edes lapsioppilailta. Kuluneen viikon aikana ovat viimeisetkin oppilaat alkaneet kyselemään kasvaneen mahan tilannetta ja voi kuinka pienten lasten reaktiot on ihania! 

"ope, miks sun maha näyttää siltä ku siel ois vauva?"

- no siellä on... 

"niinkö? ihanaa! saanko rutistella sitä heti kun se syntyy"

(Keskustelu erään 4-vuotiaan oppilaan kanssa.)

"Otatko sen kuitenkin aina mukaan kun tulet opettamaan, että voidaan haistella sitä" - 8-vee oppilas. (Harmi vaan, että kyllä mä ihan kotiin jään vauvan kanssa ja joku muu saa hoitaa nuo opetushommat tammikuusta, heh.)

"Nyt meitä on täällä tunnilla yksi enemmän, koska vauva on kuitenkin mukana sulla kokoajan!" -5-vee oppilas.

Kyllä olen hymyhuulin saanut opettaa ja vastailla kysymyksiin, mun oppilaat on ihan mahtavia ja niitä tulee ikävä väistämättä!


Olo on edelleen tosi hyvä, en voi valittaa oikeastaan mistään?! Maha kasvaa ja toki aiheuttaa liikkumiseen pieniä rajoitteita, mutta hei, tässä on enää kolme kuukautta ja vauva on meillä sylissä! Uskomatonta. Tähän kun alkaa vielä "jouluhössötys" niin en ehdi edes pysähtyä odottelemaan - onneksi. Tammikuussa nautin sitten pitkistä päivistä, villasukista ja oleilusta, sekä mahasta joka minulla on luultavimminkin viimeistä kertaa ikinä. 

Ultrassa muuten viime viikolla kaikki edelleen hyvin, ja pojalta hän vaikuttaa, eli poikaa me nyt odotellaan. Sektiohaavan vuoksi joudun jatkamaan tarkastuksissa käyntejä, ei mitää hälyttävää, mutta jotain pientä ohentumista oikealla vanhoissa haavoissa. Ei kipuja ja vilkkaasti liikkuva vauva, joten jatkan tästä eteenpäinkin hyvillä mielin ja luottaen tulevaan. 

Nyt hommiin! Meidän ihanat pojat herättelevät tuolla isäänsä ja minä valmistan koko porukalle hieman brunssia. Onnea on tuo mies joka tuolla sängyssä makoilee, mies jonka olen saanut isäksi lapsilleni ja parhaaksi ystäväksi itselleni. Rakastan sinua! Onnea on myös oma isä, joka on ollut tukena aina, jolle saan aina olla se isin pikku tyttö, purkaa kiukut, kysyä tyhmiä ja iloita ilot. Iskä, mä rakastan sua!<3

Onnea ISÄT<3 

2016/11/12

New York, New York...


Ihana kamala arki on vienyt mukanaan reissun jälkeen täysin ja tekemistä on riittänyt. Tuntuu hullulta, että minulla on töitä enää viisi kokonaista viikkoa, jonka jälkeen alkaa joululoma, joka sulavasti vuoden vaihteessa vaihtuu äitiysvapaaksi. Nyt olisi vuorossa hieman matkakuulumisia meidän NewYorkin reissusta, jossa kamera unohtui täysin matkasta joka päivä, mutta onneksi on nämä älypuhelimet joiden avulla saa tallennettua hetket kuviksi niin hyvin nykyään! 


Reissusta on tosiaan jo viikko, ylikin, mutta nyt vasta tuntuu, että tajuan koko reissun tapahtuneen. Lähdimme matkaan aikaisin maanantai-aamuna, jolloin lensimme Helsinkiin. Helsingissä meillä olikin aikaa kuutisen tuntia ja mies joutui siinä välissä käymään töissä, kun taas minä ryntäsin tapaamaan rakastaa ystävääni perheineen Jumboon. Reissu tehtiin siis syyslomaviikolla, joka oli myös minulle automaattisesti vapaa. Palaan tähän asiana hetken päästä, miksi tämä viikko ei ehkä sitten kuitenkaan ollut se paras... Tai oli mutta, no siitä kohta lisää!

Tosiaan maanantaina kerkesin siis viettää pienen hetken kierrellen Jumbossa ja iltapäivällä jatkettiin matkaa Tukholman kautta kohti NewYorkia. Tulholmassa meillä oli vaihtoaikaa tunti ja 45minuuttia, mutta kun koneen lähtöaika Helsingissä alkoi hiljalleen muuttua myöhemmäksi, sai pientä jännitystä pintaan. Lopulta kone taisi lähteä tunnin myöhässä ja Tulholman päässä saimmekin sitten ottaa melko rivakkaa askelta kohti lähtöterminaali, mutta hyvin kerettiin onneksi! Kun nousimme NewYorkin koneeseen, niin täytyy myöntää että hieman harmitti, ettemme voineet matkustaa exit-ovien kohdalla raskauteni vuoksi, olisihan siinä ollut ihana vedellä jalkoja suoraksi ja ottaa rennosti! Raskaudesta en siis valita, mutta vähän siitä ettei niillä paikoilla saa matkustaa raskaana - ja joo joo, turvallisuussyistä jne. Mut silti, ois ollu kiva! Hah! No se siitä, hyvin mahduttiin normaaleille paikoille ja jalkojaan sain välillä ojenneltua.  Päätin, että nukkuisin mahdollisimman vähän lennon aikana, koska olimme illalla perillä kohteessa ja yöllä olisi kiva nukkua.  No, tämä ei tuottanut ongelmia, sillä sain tuntea sellaisen maratonjumpan vatsassani lennon aikana, että en ole ennen moista kokenut! Maha siis eleli täysin omaa elämäänsä kun tuo pieni ihme siellä pisti parastaan ja piti huolen siitä, ettei mun tarvitse huolehtia onko hänellä kaikki kunnossa. Yritin vähän myös katsella elokuvia matkalla, mutta en ole yhtään kuuloke-ihminen ja äänet vain tuntuivat niiden kautta pahalta, joten luovutin. 

Pelasin pasianssia ja itkin, haha. 

Niin miksi itkin? Juurihan kerroin että kaikki meni hyvin. Ja joo menikin, ja nyt mua jo naurattaa, mutta siis ikävä! Minä olen ollut pienestä asti kova ikävöimään, eikä näköjään ole helpottanut yhtään, toki tämä raskaus varmaan tuo vielä oman pienen mausteensa tähän kaikkeen... Mutta, siis pienenä en halunnut mennä yökylään, koska tuli ikävä, nyt 30-vuotiaana en selvästi ollut valmis viikon reissuun ilman rakkaimpia, koska ikävä. Tämä itkeminenhän ei siis suinkaan alkanut vasta tällä viimeisellä menolennolla, vaan ensimmäiset nyyhkytykset tulivat jo ennen kun oltiin päästy Oulun lentokentälle. Jep! Sain toki välillä kerättyä itseni, eikä esim päivällä itkettänyt yhtään. Mutta kun istuin lentokoneeseen, se alkoi. Tuntui, että aina kun sain itseni rauhoittumaan, jokin asia toi minulle mieleen pojat. Elokuvavalikon lasten elokuvat, pelivalikon pelit, muuta lapset koneessa, jopa kellon ajat... Musta tuntuu, että mun miestä vähä hävetti, vaikka mä yritin olla tosi huomaamaton ja itkin ihan hiljaa, Haha apua ku tää nyt naurattaa mua! 

No mutta tosiaan, päästin NewYorkiin lopulta ja laskeuduimme JFK:n lentokentälle klo 20:00 paikallista aikaa. Matkalaukut saimme melko nopeasti ja sitten painelimme ulos odottelemaan taksia. Takseja oli jonossa useita, myös jonoa niihin oli kivasti. Tiesimme, että voisimme löytää edullisemman vaihtoehdon näiden keltaisten autojen tilalle, mutta matkasta väsyneenä päätimme päästä helpolla ja menimme jonon jatkoksi. Jono hupeni nopeaa ja saimme auton alle puolessa tunnissa, kuskille kerrottiin osoite ja hän lähti ajelemaan kohti määränpäätä. Jossain vaiheessa meistä tuntui kuin olisimme jo ajatelleet takaisin päin, mutta ensikertalaisina istuimme vain tyytyväisinä hiljaa ja uskoimme pääsevämme perille, ja päästiinkin! 

Majoitus oltiin varattu AirBnb:n kautta yhdessä ystäviemme kanssa, joiden kanssa onneksi tuli puhetta reissusta ja selvisi, että olisimme siellä yhtä aikaa! Majoitus oli Brooklynissa, kahden makuuhuoneen loft-asunto hyvien kulkuyhteyksien juurella. Asunto oli tosi kotoisa ja siisti, ainoa huono puoli oli kadulta kantautuva meteli, johon kyllä tottui tosi nopeaa. Tosiaan vastapäätä lastattiin rekkoja, välillä vilisi poliiseja ja toisinaan jossain lähistöllä oli bileet - elämää ympärillä siis vain! Kadun kulmassa oli Dunkin Donuts, jonka pihassa oli poliisiauto joka kerta kun sinne vilkaisi. Jenkkipolisiit ja donitsit ovat siis tosiaan ihan oikeaa arkea, eikä vain leffojen kevennyksiä! Me maistettiin donitseja yhtenä päivänä kun teki mieli jotain hyvää kahvin kanssa, ihan hyviä mutta ei koukuttavia, ei olisi minusta siis poliisiksi niiden perusteella ;) 



Asunnossa oli siis myös täysi keittiö, olohuoneen ja kylpyhuoneen lisäksi ja teimmekin aamiaista joka päivä "kotona" ennen kuin lähdettiin liikkeelle. Bagelit, cream cheese ja tuoreita hedelmiä kahvin ja tuoremehun kera kuului meidän aamiaismenuun ja sillä jaksoikin tosi pitkälle päivään. Aamupalan jälkeen lähdimme aina jonnekin ja vasta illan hämärtäessä palailimme asunnolle. Onnea oli matkassa olleet ystävät, jotka olivat vierailleet Nykissä aiemminkin, sillä näimme todella paljon kaikkea kun matkojen miettimiseen ei mennyt turhaa aikaa, vaan kunhan hypättiin määrätietoisten "oppaiden" perässä metroon ja kävelimme kiltisti perässä niin löysimme itsemme milloin minkäkin nähtävyyden juurelta. 





 World Trade Center, Brooklyn bridge, Central park, NHL-matsi... Kuvat kertokoon miten paljon me siellä nähtiinkään! Stressiä ei otettu mistään, eikä harmita että paljon jäi vielä nähtävää ja koettavaa, ehkä menemme joskus jatkamaan kierrosta. Shoppiluterapiaa harrastettiin kaiken ihmettelyn lisäksi myös melko ahkerasti, mutta enemmänkin olisi voinut, sillä laukkuihin jäi vielä tilaa. Mutta ihan kivan saaliin sain sieltä tuotua niin itselleni, pojille kuin myös joululahjaksi perheen jäsenille. 


Viikko meni lopulta tosi nopeasti, vaikka ensimmäiset päivät tuntuivat aikaeron vuoksi todella pitkiltä. Säät eivät meitä siten kovin hellineetkään, vaikka aluksi näytti niin lupaavalta. Mittari näytti +12 mutta tuuli teki tehtävänsä ja tuntui ehkä +2 asteelta! Yksi lämmin päivä onneksi saatiin kokea ja silloin kävimmekin markkinoilla, söimme puistonpenkillä streetfoodia ja nautimme yhdessä olosta. 


Summa summarum, takana on ihana reissu jonka avulla jaksaa painaa pimenevän syksyn kohti joulun aikaa tämän kiireisen arjen läpi. Ainoa mikä harmittaa, on etten päässyt tanssimaan reissulla - menen sitten toisten!