2016/05/24

Terassin sisustus

Eilen saatiin nauttia ihanasta kesäpäivästä. Vaikka pilvet valtasivat taivaan oli sää lämmin ja kutsui ulos. Päiväkahvit nautin pihalla ja innostuin siinä samalla sisustamaan terassia hieman lisää kotoa löytyvillä tavaroilla. Suunnitelmia terassin suhteen olisi vaikka kuinka ja haaveilu tuskin loppuu ikinä. Tämän harrastuksen varjopuoli - aina keksii jotain uutta "hankittavaa". 


Päänvaivaa minulle on aiheuttanut iso grilli, jolla saa hyvää ruokaa, mutta joka suojansa kanssa on aivan kamala, vie turhaa tilaa ja sotkee terassin. Meille on tulossa pihaan asfaltti parin viikon päästä ja olin ajatellut, että sen myötä grilli saa väistyä terassilta talon seinustalle, terassin portaiden alapuolelle. Mutta eilisen innostuksen myötä en jaksanut katsella grilliä terassilla enää yhtään, vaan se sai jo väistää tieltä. Grilli pääsi siis maantasoon ihan terassin viereen, missä se ei ole kenenkään tiellä, ei sotke terassia, mutta ei kuitenkaan ole kaukana yhteisiä illanviettoja ajatellen.




Terassilla meillä on vanhat sohvakalustot, joista yksi osa lähti jo äitini matkaan, kun ei tuohon enempää mahdu. Ruokapöytä terassille ostettiin joku aika sitten Jyskistä ja se sai kaverikseen meidän ruokapöydän tuolit kesän ajaksi. Seinää koristaa ikean metallihylly, johon on tarkoitus hankkia kukkia ja muuta kivaa kesäksi, nyt heitin siihen kaiken mitä löysin aina ikivihreistä lahjakukkiin. Pieni kastelukannu lähti matkaan Tigerista joku aika sitten ja ruukut kaivoin varastosta. 



Sohvalle nappasin kaapista muutaman koristetyynyn ja viltin, pöydällä koristaa lyhty ja ruokapöydällä betoniruukussa ihana hortensia. Kuopiossa mua odottaa terassille muutama ihana juttu ja tuo sohvapöytä saa sitten väistää tieltä. Kukkia ja muuta ihanaa pitää vielä hankkia ja sitten pitäisi käydä pihan kimppuun! 

Nytpä taidan napata kahvin kuppiin ja mennä nauttimaan hetkeksi aamuaurinkoon <3



2016/05/23

Sopivasti sikin sokin koko viikko

Huh hah hei! Arvaattekos mitä! Minä olen melkein niin kuin lomalla. Eilen oli kauden viimeiset tanssitunnit omalta osaltani ja enää pari viikkoa SM-kisoihin, joihin on valmennettavana vielä kolme ohjelmaa... Mutta kevään työtahtiin tämä pari tuntia viikossa kuulostaa minun korviin lomalta! 


Viime viikko, tai oikeastaan jo edellisestä perjantaista asti juoksin pää kolmantena jalkana aina eiliseen asti, joten tämän päivän vapaa tuli enemmän kuin tarpeeseen. Viikko sitten Oulussa järjestettiin IKM-kisat, eli lasten ikioma tanssikilpailu, siellä menikin lauantai aamusta iltaan. Sunnuntaina juhlittiin pojan 8-vuotissynttäreitä sukulaisten kanssa, käytiin katsomassa kisoja ja tekemässä hieman töitä. Maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai menikin sitten oppilasnäytösten parissa ja päivät venyivät melko pitkiksi. Aamut oli täynnä kotitöitä, iltapäivällä lavaharjoituksia ja iltaisin tanssittiin kaksi näytöstä putkeen. Torstaina vielä purettiin katsomo viimeisen näytöksen jälkeen. Onneksi on mahtavat työkaverit niin nämä työmaratoonit ei tunnu yhtään niin pahalta. Perjantai menikin aamusta iltaan siivoillessa ja poikaa kuskatessa ystävän synttäreille. 

Lauantaina olikin sitten astetta jännittävämpi päivä, kun täällä Oulussa järjestettiin sisustuspäivä, jossa sain olla osallisena. Aamu alkoi sisustuskauppa- ja kaupunkikierroksella, jonne hyppäsin hieman myöhässä mukaan. Pieni pysähdys torin rannassa, olihan aamuvarhaisesta asti shoppailleilla jo hirveä jano, ja siitä matka jatkui kohti sisustuskurssia. Sisustuskurssin vetäjänä toimi tv:stäkin tuttu sisustussuunnittelija Tomi Kouvola. Minähän en todellakaan ole "istu ja kuuntele"-ihminen, mutta kun ihminen tietää mistä puhuu, on inspiroiva ja aihe on kiinnostava niin näköjään minäkin pystyn istumaan hiljaa paikallani kaksi tuntia täysin huomaamatta ajan kulua. Kurssi kesti yhteensä neljä tuntia, joka tuntui aivan liian lyhyeltä, onneksi edes siis sen verran! Toinen kaksi tuntia käytettiin ryhmätyöhön, jossa pääsimme suunnittelemaan hulppean kokoista makuutilaa, pukeutumistilalla ja kylpyhuoneella. Onnekseni ryhmässä oli ihania tyyppejä joiden kanssa ajatus meni hyvin yhteen, kolme perfektionistia samassa porukassa toki aiheutti pientä päänvaivaa ja ajankäytöllisiä ongelmia - mut hei! Meidän suunnitelmassa jokainen kohta oli millilleen mitattu oikeaan kokoon. Haha. Kurssin jälkeen vierailtiin ihanassa MiaDesign sisustusliikkeessä, josta ostinkin pienen muiston päivästä itselleni, nimittäin ihanan Yo Zen pääskynen kaulakorun. Siis MiaDesign on kyllä sellainen kauppa missä on ihana virerailla milloin vain ja aina sieltä löytyy jotain kotiin tai itselle! 


Päivää jatkettiin vielä  jääkiekon parissa  pienessä pubissa (jonka nimeä en edes tajunnut katsoa), Puistolan herkku pizzoilla ja lopuksi vielä lasillisten ääressä. Päivä piti sisällään rakkaan harrastuksen, eli sisustamisen lisäksi aivan ihania uusia tuttavuuksia, joita tulen varmasti tapaamaan jatkossakin. Hymy huulilla ajelin kotiin ja nukuin yksin x:nä aamu kymmeneen. Kiitos siis kaikille mukana olleille lauantaista! Ainoa mikä päivässä jäi  harmittamaan, oli kun ystäväni ei päässytkään osallistumaan päivään... 


Sunnuntaina heräilinkin rauhassa hiljaiseen kotiin, keittelin ison kupin kahvia, tanssahtelin hieman ja ajelin kahdeksitoista töihin. Klo 18 annoin kevään viimeiset "heippaläpsyt" oppilaille, painoin oven kiinni ja lähdin kotiin syli täynnä kukkia ja suklaata. Kiitollinen, väsynyt ja onnellinen minä on valmis kesään. Nyt lataan akkuja kohti kesän kursseja, leirejä ja kisamatkaa, sisustelen, ulkoilen ja nautin elämäni parhaasta asiasta, nimittäin perheestä<3 

2016/05/12

Onnea rakas lapseni!

Kun olit ihan pieni, alle 3 kiloinen ihme sylissäni, olin hämmentynyt. Yhtäkkiä tunsin jotain sellaista mitä en ennen ollut tuntenut, tunsin olevani korvaamaton ja tärkeä. Kun olit ihan pieni, vain muutaman maitopurkin kokoinen, nukuit usein sylissäni ja se oli ihanaa, tuoksuit ihanalta ja tunnuit omalta. Kun olit ihan pieni halusin suojella sinua ihan kaikelta, halusin pitää sinua lähellä koko ajan. 

Tänään täytät 8-vuotta ja olet kasvanut jo melko suureksi, minua olkapäähän asti, se on hämmentävää. Siinä sinä olet, minun ikioma poikani jolle minä olen korvaamaton ja tärkeä, tiedän sen. Kun käperryt sohvalla kainalooni, en halua päästä sinusta irti, tuoksut hyvältä ja tunnut omalta. Joka päivä yhä enemmän haluan suojella sinua kaikelta ja nähdä sinun hymyilevän. 

Aamuisin heräät iloisena ja lähdet kouluun reippain mielin ja se tekee minut onnelliseksi jokaisena päivänä. Pian edessä on kesäloma ja kiireisen kevään jälkeen lupaan antaa sinulle enemmän aikaa, kuunnella sinua enemmän ja tuntea sinut paremmin. Nyt odotan sinua koulusta, haluan tehdä kanssasi jotain kivaa, sinä saat päättää mitä... Luulen että halut idea parkiin - lelukauppaan, mennään vain! 
Olet oman elämäsi taiteilija, supersankari ja tanssitähti, olet juuri sinä ja juuri sinun äitisi olen saanut tänään olla tasan 8-vuotta. Yhtään päivää en kanssasi antaisi pois, olet opettanut minulle enemmän, kuin mikään muu voi elämästä opettaa. 


Paljon onnea rakas poikani!

2016/05/10

Ajatuksia sisustamisesta


Tiedättekö sen tunteen kun kuljeskelet kotona ja mietit, että mitä vois muuttaa tai päivittää, mutta et kuitenkaan tiedä mitä ja miten... Mulle on käynyt vähän näin kun on ollut tässä hieman aikaa olla kotosalla. En minä valita, viikonlopun säät ja vapaa-aika olivat enemmän kuin tarpeen ja tulivat juuri sopivaan rakoon. Kiireinen viikko vielä edessä, mutta samalla myös ihan super kiva! Viikonloppuna tanssitaan lasten kisoja ja meidän esikoinen nousee kisalavalle elämänsä ensimmäistä kertaa, mua jännittää. Kaiken huipuksi saan äitini kylään viikonloppuna, ihanaa!


Eilen istuskelin olohuoneen lattialla ja katselin ympärilleni, näkymä ei oikeastaan ollut hassumpi... Lempi kohta kodistani on ehdottomasti meidän olohuoneessa. Sohva, keinutuoli, string-hylly ja
Artekin taulu, sekä Hay:n pöytä ovat kaikki toteutuneita haaveita. Siinä ne ovat kaikki yhdessä minun kodissani. Vaikka elämä ei tosiaankaan pyöri vain tavaroiden ympärillä, eikä onnea voi ostaa, niin uskallan väittää, että toteutuneet haaveet tuovat iloa pitkään, olivatpa ne millaisia hyvänsä. 


Olen myös paljon pohtinut muuttuvia sisustustrendejä, ja sitä miten ne vaikuttavat meihin, keitä sisustaminen kiehtoo. Minä olen tietyssä suhteessa kovin hitaasti syttyvää sorttia, jotkut trendit kummastuttavat, toiset ihastuttavat ja toiset vihastuttavat, joskus kuitenkin käy niin, että se vihastus muuttu ajan kanssa ihastukseksi ja toisin päin. Trendit kiinnostavat minua, tottakai, seuraanhan sisustuslehtiä, blogeja ja instagram-tilejä, mutta miten niihin pitäisi suhtautua. 

Jotkut ihmettelevät meillä "usein" vaihtuvaa ilmettä... no, itse en koe sitä niin, toki koristetyynyt, viltit ja verhot saattaavat vaihtua, asetelemat hyllyissä ja ehkä huonekalujen järjestys. Sisutaminen on prosessi, harrastus, intohimo, se on osa elämää ja elää mukana kaikkessa muussa. Eihän mun vaatekaappikaan näytä samalta kuin 10-vuotta sitten... Trendit uusiutuu ja hiipivät elämääni palasina, toisista innostun enemmän ja osa jää täysin huomaamatta. Tällä hetkellä rakastan sisustuksissa näkyviä viherkasveja, jotka tuovat raikkautta ja kodikkuutta, ihailen myös tummiksi maalattuja seiniä ja kalusteita, pastillinsävyisiä sisustuksia ja kukkakuoseja. Mutta kuitenkaan näistä kotiimme ei löydä kuin ne viherkasvit, ja nekin pienissä määrin. Trendit ovat kuin irtokarkkiosasto, niistä voi valita pussiinsa juuri ne jutut mistä itse tykkää. Joku voi kokea meidän kodin persoonattomaksi, tylsäksi ja värittömäksi, mutta meille se on ripaus rohkeutta, toteutuneita unelmia, pala haaveita ja ennen kaikkea paikka, jossa juuri me viihdymme, jonka haluamme rakentaa juuri meidän näköiseksi, juuri niillä asioilla jotka tuntuvat ja maistuvat hyvältä. Joskus sitä kyllästyy ja joskus rakkaus on ikuista, hiljalleen kodissamme alkaa olla enemmissä määrin tavaroita, joihin olen palavasti rakastunut ja joihin rakkaus säilyy varmasti hamaan tulevaisuuteen. 


Koti<3

ps. Ihana päästä pikkuhiljaa sisustelemaan terassin puolellekin. Paljon on ajatuksia myös pihan suhteen ja voinen luvata, että postaukset siirtyvät ulos hiljalleen sään salliessa. Kesä, me tykättäis jos viihtyisit vähän pidempään... (Täällä oli tänään +7 ja vesisade)

2016/05/03

Tiistai moikat!

Minulla piti olla aamulla palaveri, mutta sepäs siirtyi ja saankin viettää täysin vapaata ihan yksin iltapäivään saakka. Aloitin heti aamukahvin jälkeen taistelun pyykkivuorta vastaan, sekä tuhosin villakoiria jotka kiipeävät tuonne kaappien päälle (tiedättehän ne pirulaiset jotka onnistuvat piiloutumaan tällaiselta 162cm pitkältä hujopilta... argh!) Emmerdalen ajan pidin tunnin mittaisen sohvahetken (siis paras sarja ikinä - kuka muu seuraa?!) ja ja sen jälkeen jatkoin keittiön siivouksella. Nyt päätin pitää pienen tauon tietokoneen parissa ja tein muutaman työjutun. Mun siivous ei siis etene millään super innolla ja vauhdilla, mutta näin yksin tauotellen siivous on ihan lepposta... 

Huomenna aamulla saan työkavereitani brunssivieraaksi, joten on ihan kiva jos koti on kunnossa vieraita varten. On muuten iso onni omistaa sellaisia työkavereita joiden kanssa haluaa aloittaa aamunsa, olen siis melko etuoikeutettu! Toivon kovasti ihanaa aurinkoista aamua, jotta aamukahvin voisi halutessaan nauttia myös tuossa terassin puolella. Täytynee kuitenkin varalta nostella kaikki talon tuolit ja jakkarat pöydän ympärille, että saadaan nauttia ja nauraa porukalla. 

Nyt pitäisi ehkä jatkaa taas siivouspuuhia, edessä vielä hieman pyykkivuoren hävitystä ja imurointi, lattiat taidan pyyhkäistä vasta aamulla... Sitten pitäisi rientää kauppaan ostamaan kaikki tarvikkeet huomiselle ja 16:15 alkaakin työt. Ette uskokaan miten mä nautin kun mulla on vapaa-aikaa, se kun on ollut aikas kortilla viimeiset neljä kuukautta. Kevät on vaan niin ihana!



Ihanaa viikkoa kaikille! 

Muistathan klikata itsesi lukijaksi ja kommentit piristää myös mieltä ja päivää<3