Sehän on sininen!

Mustaa, valkoista ja harmaata... Niistä on meidän koti tehty. Kevään hiipiessä mieleen huomaan kaipaavani väriä, eivätkä sisustuslehtien ihanat värimaailmat helpota "kuumetta" yhtään. Eilen pyörähdin ohikulkumatkalla Kodin1:sessä ja alekorista tarttui mukaan tyyny, jonka väri ihastutti, vaikka olin ajatellut sen enempi vihastuttavan. Nappasin nimittäin matkaani jotain sinistä! Ihan värien ilakointiin en kuitenkaan heittäynyt, sillä tyyny on ihan tummansininen.

Olen elänyt nuorempana sinisen vaiheen, jolloin kaikki kodissani oli sinistä, joten en uskonut, että tuo väri ikinä enää tulisi meille. Onneksi tämän päivän sinistä löytyy paljon erilaisia sävyjä. Itseasiassa olen alkanut haaveilemaan jopa sinisestä seinästä tuonne meidän koululaisen huoneeseen... Miettikää nyt tummansininen seinä joka hieman taittaisi petrooliin ja siihen vanerinen sänky - täydellistä! Vielä kun olisi aikaa alkaa maalailemaan ja tuunaamaan, no kesällä viimeistään. Hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty.

Sininen Annon nappityyny löysi paikkansa meidän sängyltä ja taidan alkaa kaivamaan sinne jotain muutakin sinistä tyynyn kaveriksi. Ihastellen olen katsonut kuvia missä siniseen on yhdistetty sellaista vanhaa roosaa, mutta mieheni sanoi jyrkän ei:n millekään vaaleanpunaiselle... Ehkä on siis hieman kunnioitettava hänenkin toiveitaan myös näissä värivillityksissä ja tyydyttävä vain ihailemaan kauniita kuvia. Harmittaa, ettei tyynyjä ollut enää kuin yksi, sillä tuohon sängylle niitä olisi kivasti mennyt kaksi. Mutta, nyt on väriä kotona, melko villiä, haha!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)