Talokuumetta

Pääsiäinen vietetty ja tämäkin viikko vetelee jo viimeisiään, edessä vielä pitkä työviikonloppu ja sitten koittaakin taas uusi viikko uusine kujeineen. No, ei hypätä vielä sinne, vaan nautitaan ensin tää viikko loppuun, ja kyllä, töissäkin voi nauttia - minä ainakin!

Pääsiäisenä mietimme taas kovasti meidät valloittanutta talokuumetta ja eilen meillä kävikin välittäjä tekemässä arvion talostamme, tämä oli itse asiassa jo kolmas arvio, eli kyllä me ihan vakavasti myyntiä harkitaan. Kiikarissa olisi yksikerroksinen omakotitalo neljällä makuuhuonella, periaatteessa voisimme tyytyä kolmeen makuuhuoneeseen todellisen helmen löydyttyä, mutta ensisijaisesti hakusessa siis yksi huone nykyiseen lisää ja yksi kerros vähemmän. Muutama varteen otettava vaihtoehto meillä itse asiassa jo on, ja pyörhdinpä minä keittiösuunnittelijan juttusillakin tiistaina... nyt vaan pitäisi tehdä lopullisia päätöksiä. Olemme punninneet vaihtoehtoja ja onhan tämä elämän suurin hankinta, eli ei päätöstä voi ihan noin vaan tehdä.

Eräs kohde jonka tiimoilta siis keittösuunnittelijan juttusillakin kävin, valmistuisi alku syksystä. Paikka on mahtava, pohjaratkaisu tosi hyvä (paitsi kodinhoitohuoneesta ei pääse ulos) ja hinta ihan kohtuullinen. Tämän voisi varata itselleen oman myyntiehdolla, jolloin ei olisi liian suuri riski, jos oma ei vaikka menisikään kaupaksi... Varausmaksu maksettaisiin oman myytyä ja loput, kun talo on muuttovalmis. Materiaalit saisimme valita itse ja muutokset olisivat mahdollisia vielä tässä vaiheessa. Ei kuulosta yhtään pahalta... mutta tämä taitaa olla vaihtoehdoistamme tällä hetkellä kallein.

Yksi kohde, joka myös olisi räätälöitävissä itselle sai meidät innostumaan kun huomasimme sen vapautuneet varauksesta, mutta kun menimme talosta nauvottelemaan, ei varausmahdollisuutta enää ollut ja näin se talo siirtyi ajatuksissa taaemmas. Tätä kohdetta alettaisiin maksamaan erissä jo rakennusvaiheessa, ja siihen emme ehkä uskalla lähteä ennen oman myyntiä. Toisaalta voisimme laittaa oman myyntiin ja toivoa, että kukaan ei ehdi taloa ostaa ennen meitä, mutta toisaalta sekin tuntuisi hieman hullulta -mutta ei mahdoton ajatus sekään.

Viimeisimpänä ajatuksena meillä on myös sellainen, että laittaisimme kotimme myyntiin ja katsotaan miten käy. Tällöin hinta voisi olla hitusen korkeampi kuin silloin, jos ajattelemme "kiireistä myyntiä". Mikäli talo sitten menisi kaupaksi, voisimme muuttaa vuokralle ja etsiä rauhassa, sopivan kohteen osuessa kohdalle voisimme tehdä suoran tarjouksen ilman kummempia ehtoja, myyjän näkökulmasta varmasti ihanteellinen tilanne.

Myös pienen pieni ajatus meillä on herännyt rakentamisesta, tai siis rakennuttamisesta! Emme todellakaan alkaisi itse rakentaa tähän elämän tilanteeseen, eikä meillä kyllä riittäisi siihen taitoakaan, mutta sellainen avaimet käteen ratkaisu voisi toimia meille.

Saa siis nähdä mihin tässä päädytään, myyntiin, vuokralle, rakentamaan vai pysytäänkö vanhassa. Pää tuntuu jo ihan sekavalta näiden kaikkien ajatusten juostessa ristiin rastiin pääkopassa, mutta asioilla on tapana järjestyä, joten tätäkin kai on turha liikaa vatvoa ja stressata. Oikeastaan taidan antaa tuon mieheni tehdä asiaan lopullisen ratkaisun, toivoen kuitenkin, että joku päivä saisimme ihanan omakotitalon yhdessä tasossa ;)






Kommentit

  1. Asioilla on tosiaan tapana järjestyä :) Isoja asioita pohdittavaksi, ja haaveiltavaksi.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Niinpä, on tää haaveilu myös ihanaa, pitäis vain osata olla innostumatta aina liikaa välillä... :)

      Poista
  2. Hei! Asutteko missä päin Oulua? Itse etsimme parhaillaan myös asuntoa ja ainakin näin kuvista päätellen kotinne näyttää todella kivalta =)
    - Hanna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)