2015/04/27

Vauhdin huumaa

Ihana kevät on täällä ja talvivaatteet sai pakkailla odottamaan ensi talvea, samalla kuin lumet sulivat ja paljastivat nukkuvan luonnon altaan. Tänään kuljeskelin hymyillen nukuttaen Petrusta unille ja katsellessani metsässä lenteleviä lintuja, ne näyttivät jotenkin niin onnellisilta pyrähdellessään puun oksalta toiselle pienen hippaleikin tahdissa. Luonto heräilee hiljalleen ja näin ensimmäiset vihreät silmutkin tänään, kesä on jo ihan nurkan takana.

Kevät on ihana myös siksi, kun saa kaivaa potkulaudat, pyörät, rullaluistimet ja skeittilaudat esille ja pääsee huristelemaan pitkin katuja. Minun pyöräni on odottanut melkein kaksi vuotta uutta rengasta ja tänään vihdoin sen siihen sain ja olihan se heti pakko päästä hieman ajelemaan. Vuorossa oli siis myös Petruksen elämän ensimmäinen pyöräretki ison pyörän kyydissä. Jätkä istui niin tyytyväisenä kyydissä laulellen omalla kielellään koko matkan ja taputellen aina välillä minua selkään, eikä leikkipuistostakaan tarvinnut lähteä kiukun kanssa pois, kun pääsi taas pyörän kyytiin. Huippua!

Maanantaina ostettiin Petrukselle myös ihan ikioma pyörä, isoveljen vanhan kolmipyörän rinnalle. Yksi vuotta ja seitsemän kuukautta ja alla potkupyörä, ajatus tuntui aluksi hieman hullulta... Mutta kun Petrus erehtyi pääsemään kyseiseen kapistukseen eräällä kauppareissulla käsiksi, oli mun aivan pakko ostaa se! Meillä yksi potkupyörä jo on, mutta sen runko on niin iso, ettei sillä olisi vielä pariin vuoteen käyttöä, joten se palvelee tällä hetkellä mummolassa. Eilen sitten käytiin korkkaamassa uudella pyörällä myös kotipihan kadut ja olihan se lystiä, vauhti ei vielä päätä huimannut, mutta hiljaa hyvä tulee ja kertaakaan ei kaaduttu!


Oliverille potkupyörä ostettiin melko myöhään (5-vuotis lahjaksi), mutta kaksi viikkoa potkuttelun jälkeen hän oppi jo ajamaan ilman apurenkaita. Ihan siis mainio keksintö! Suosittelen kyllä kyseistä kapistusta ihan kaikille!! Sillä kun oppii potkuttelemaan ja tasapainoilemaan alamäet alas, niin apurenkaat saa unohtaa. Lenkitkin taittuu sillä kivasti ja se on helppo napata matkaan vaikka kesälomareissulle.

Pyöräilykausi on siis avattu!

2015/04/22

Pussukoita ja arvonnan voittajat!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille! Elämäni ensimmäinen blogiyhteistyö ja arvonta ovat nyt takana ja voittajille lähtee viestiä ihan kohta. Onnea Suvi ja Miia! En uskonut ikinä, että tämä blogi toisi minulle näin jänniä asioita ja olen edelleen ihan into piukeana tästä hommasta, koko bloggaus sai uutta potkua ja minä pientä rohkeutta tämän asian suhteen.  Kiitos vielä Handmade by Kotona!

Viikonloppu hurahti Vaasassa, jossa minun oppilaani ylittivät itsensä täysin ja vetivät lavalla niin upeasti, että tämän open suu loksahti auki. Juniori pienryhmä sarjassa mun huikeat tytöt nappasivat itselleen myös SM-kisapaikan hiljentämällä yleisöä kyyneliin. Olen edelleen aika sanaton! 

Alkanut viikko onkin mennyt erinäisten arkiaskareiden keskellä ja nyt olisi edessä koko kevään kiireisimmät viikot, mutta nehän menee kuin siivillä, joten turha valittaa. Eilen pyörähdin sen verran kaupungilla, että ostin kaksi uashmaman pussukkaa lisää ja kuulin, että niistä on tulossa uusi koko piakkoin. Samaisella reissulla taisin löytää meidän ruokapöydän päälle uuden lampun - pohdin vielä - mutta kyllä minusta vähän tuntuu, että mun täytyy se palkkapäivänä hakea. 




Uashmaman pussukoita meiltä löytyy nyt neljä ja mä vaan niin tykkään niiden huolettomasta ulkonäöstä ja monikäyttöisyydestä. Nyt meidän uashmamoissa asustelee kasveja ja yksi on hyllyssä miehen toiveesta hänen tavaroiden laskupaikkana... tai no, johdatellusta toiveesta, minä en nimittäin voi sietää kun kellot, avaimet, työkortit  yms. pyörii pitkin hyllyjä, nyt ne löytää tiensä pussiin! Itse asiassa me ostettiin tuohon jo juurikin tuollainen musta pussi aikaa sitten, mutta sitten eräänä päivänä viherkasvi ei löytänyt sopivaa ruukkua ja niin pussi pääsi toimittamaan ruukun virkaa, mutta nyt on molemmille omat, eikä tavarat loju taas hyllyllä. Vielä haluaisin kaksi ihan niitä pienimpiä pussukoita keittiöön ja sitten sen uuden koon, joka ainakin kuulosti hyvältä. 

























Nyt täytyy painua suihkun kautta unille! 

Hyvää yötä!

2015/04/17

Vaasa kutsuu, mutta sitä ennen pala kakkua!

Perjantai, päivä jolloin suuri osa ihmisistä huokaisee helpotuksesta kun viikko alkaa olla taas taputeltu ja viikonloppu vapaineen on edessä. Itsehän heitän yleensä perjantaisin läpsystä vaihtoa miehen kanssa ja vietän viikonlopun töissä, kuten moni tietääkin. Tänäänpä en menekään töihin, vaan lähden ajelemaan kohti Vaasaa! No, työreissu sekin tavallaan on, mutta yö hotellissa ja super buffet aamiainen ei juuri työltä maistu... Ja oikeastaan toimin vain "huoltajana" tuolla reissulla, joten melko helppo keikka, ehkä.

Vaasassa järjestetään kevään toiset Performing Arts SM-karsinnat ja minulta sinne lähteekin liuta tyttöjä tavoittelemaan tuota SM-kisapaikkaa. Menestys ei tietenkään ole se ainoa syy lähteä, vaan koko prosessi työstää soolo tai pienryhmää ja lopulta pakata laukut ja matkustaa kohti kisapaikkaa on paljon enemmän kuin se, millainen sijoitus kisoista lopulta tulee. Kokemusta rikkaampana tullaan ainakin kotiin ja toivon sydämeni pohjasta, että tanssijat ylittävät itsensä ja heille itselleen jää hyvä mieli, kävi miten kävi.

Viikonloppu tulee olemaan rankka, sillä huomenna kisat alkavat jo aamulla varhain ja parhaassa tapauksessa kestävät iltamyöhälle, siihen vielä jännitys ja ne adrenaliinipiikit mitä lavalla saa niin veikkaan, että minulla on melko väsyneitä huolettavia illalla. Sunnuntaina aloitetaankin jo aamusta kotimatka, sillä mun täytyy joutua töihin. Ikävöin jo vähän valmiiksi poikia kun tiedän että nään heidät vasta sunnuntaina illalla... Olen tosi kova ikävöimään. Pojat tuskin edes muistaa, että olen poissa kun saavat viettää iskän kanssa poikien viikonlopun.

Viikko on siis tavalliseen tapaan mennyt kiireisesti, mutta kohta tää kevät helpottaa kun näitä kisoja hurisee ohitse hiljalleen ja kohta saa jo nauttia kesästä - ihan kohta!

Eilen sain ihania vieraita kun ystäväni kävi poikansa kanssa meillä kylässä - sanomassa heipat, koska muuttavat toiselle paikkakunnalle. En ehkä kestä, koska noita ystäviä ei vielä tässä kaupungissa montaa ole... Onneksi on puhelimet ja autokin ja junat, pääsee kyläilemään! Mutta, siis vierailu tuli hieman nopeaa ja piti tietenkin kahvipöytään saada jotain äkkiä ja helposti. Juoksin lähikauppaan ja nappasin valmiin kakkupohjan, kerman, vaniljarahkan ja kinuskikastikkeen, kotona odotti banaanit. Ja tässäpä teille maailman nopein ja helpoin torttu, joka lisäksi vain paranee jos joutuu esimerkiksi yön yli odottamaan.

kakkupohja (1 kerros, loput laitoin pakkaseen odottamaan)

banaanit (2-3kpl) viipaleiksi, niin että peittää koko pohjan

kinuski banaanien päälle

vatkaa kerma, lisää rahka ja lusikoi kakun päälle

Lopuksi raastoin palan tummaa suklaata koristeeksi ja voihan nam että oli hyvää!

Melkein niin kuin banoffee, mut pikabanoffee ohjeesta vielä pikaisempi versio ;)


Nyt otan kupin kahvia ja palan kakkua, ennen kuin Petrus herää uniltaan. Ihanaa viikonloppua kaikille! Muistakaahan käydä osallistumassa edellisen postauksen arvontaan!!


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

2015/04/14

Ihanat pyyhenipsut puuhelmistä ja ensimmäinen blogiarvonta!

Viime viikolla hain postista ihanan paketin piristämään kiireistä arkea ja nyt vihdoin ehdin esitellä pieniä ihanuuksia teillekin. Paketti tuli kotimaisesta verkkokaupasta nimeltä Handmade by Kotona ja  sisälsi (pyyhe)nipsut ja Oliverin tyynykokoelmaan yhden hauskan tyynyn lisää.




Handmade by Kotona on yhden naisen ihastuttava sisustusverkkokauppa, josta löytyy moderneja käsintehtyjä sisustusihanuuksia. Ihastuin näihin tuotteisiin heti ensisilmäyksellä, ja Petruksen huoneesta löytyykin jo valmiiksi ihana pilvikoriste, sekä musta-valkea viiri. Lisää ihanuuksia löydät täältä!





















Pyyhenipsut sain blogiyhteistyönä, josta olen enemmän kuin innoissani. Nämä ihanuudet on tehty puuhelmistä ja maalattu puoliksi mustalla tai valkoisella, värejä löytyy siis kaksi. Kuten tänne aiemmin eksyneet ehkä tietää, en voi vastustaa puuhelmiä, joten arvaatte reaktioni kun näin nämä ensimmäisen kerran... Nipsut on niin kauniit, että ne voi laittaa melkein minne vain, eihän niihin pakko juuri pyyhettä ole ripustaa. Niissä roikkuu kauniisti myös kortti, piirrustus tai patalappu, eikä nipsu tyhjilläänkään hassulta näytä.




Meillä nipsut löysivät paikkansa yläkerran ja alakerran wc:stä, sekä yksi sai jäädä keittiöön ilahduttamaan. Saa nähdä mitä kaikkea näiden kanssa vielä keksii, mutta ainakin toistaiseksi näin.



Minulla olisi nyt myös teille lukijoille tiedossa kivaa, nimittäin saan arpoa kahdelle onnekkaalle puuhelmistä tehdyt pyyhenipsut! Arvontaan osallistut kommentoimalla alle kumpi väri juuri sinua miellyttää ja voit voittaa kaksi pyyhenipsua itsellesi! Arvonta alkaa nyt ja päättyy viikon päästä, eli 21.4 klo 21:00! 


Tämä on ihka ensimmäinen blogiarvontani ja olen siitä todella innoissani, toivottavasti tekin<3 

Onnea arvontaan kaikille! 

2015/04/10

Talokuumetta

Pääsiäinen vietetty ja tämäkin viikko vetelee jo viimeisiään, edessä vielä pitkä työviikonloppu ja sitten koittaakin taas uusi viikko uusine kujeineen. No, ei hypätä vielä sinne, vaan nautitaan ensin tää viikko loppuun, ja kyllä, töissäkin voi nauttia - minä ainakin!

Pääsiäisenä mietimme taas kovasti meidät valloittanutta talokuumetta ja eilen meillä kävikin välittäjä tekemässä arvion talostamme, tämä oli itse asiassa jo kolmas arvio, eli kyllä me ihan vakavasti myyntiä harkitaan. Kiikarissa olisi yksikerroksinen omakotitalo neljällä makuuhuonella, periaatteessa voisimme tyytyä kolmeen makuuhuoneeseen todellisen helmen löydyttyä, mutta ensisijaisesti hakusessa siis yksi huone nykyiseen lisää ja yksi kerros vähemmän. Muutama varteen otettava vaihtoehto meillä itse asiassa jo on, ja pyörhdinpä minä keittiösuunnittelijan juttusillakin tiistaina... nyt vaan pitäisi tehdä lopullisia päätöksiä. Olemme punninneet vaihtoehtoja ja onhan tämä elämän suurin hankinta, eli ei päätöstä voi ihan noin vaan tehdä.

Eräs kohde jonka tiimoilta siis keittösuunnittelijan juttusillakin kävin, valmistuisi alku syksystä. Paikka on mahtava, pohjaratkaisu tosi hyvä (paitsi kodinhoitohuoneesta ei pääse ulos) ja hinta ihan kohtuullinen. Tämän voisi varata itselleen oman myyntiehdolla, jolloin ei olisi liian suuri riski, jos oma ei vaikka menisikään kaupaksi... Varausmaksu maksettaisiin oman myytyä ja loput, kun talo on muuttovalmis. Materiaalit saisimme valita itse ja muutokset olisivat mahdollisia vielä tässä vaiheessa. Ei kuulosta yhtään pahalta... mutta tämä taitaa olla vaihtoehdoistamme tällä hetkellä kallein.

Yksi kohde, joka myös olisi räätälöitävissä itselle sai meidät innostumaan kun huomasimme sen vapautuneet varauksesta, mutta kun menimme talosta nauvottelemaan, ei varausmahdollisuutta enää ollut ja näin se talo siirtyi ajatuksissa taaemmas. Tätä kohdetta alettaisiin maksamaan erissä jo rakennusvaiheessa, ja siihen emme ehkä uskalla lähteä ennen oman myyntiä. Toisaalta voisimme laittaa oman myyntiin ja toivoa, että kukaan ei ehdi taloa ostaa ennen meitä, mutta toisaalta sekin tuntuisi hieman hullulta -mutta ei mahdoton ajatus sekään.

Viimeisimpänä ajatuksena meillä on myös sellainen, että laittaisimme kotimme myyntiin ja katsotaan miten käy. Tällöin hinta voisi olla hitusen korkeampi kuin silloin, jos ajattelemme "kiireistä myyntiä". Mikäli talo sitten menisi kaupaksi, voisimme muuttaa vuokralle ja etsiä rauhassa, sopivan kohteen osuessa kohdalle voisimme tehdä suoran tarjouksen ilman kummempia ehtoja, myyjän näkökulmasta varmasti ihanteellinen tilanne.

Myös pienen pieni ajatus meillä on herännyt rakentamisesta, tai siis rakennuttamisesta! Emme todellakaan alkaisi itse rakentaa tähän elämän tilanteeseen, eikä meillä kyllä riittäisi siihen taitoakaan, mutta sellainen avaimet käteen ratkaisu voisi toimia meille.

Saa siis nähdä mihin tässä päädytään, myyntiin, vuokralle, rakentamaan vai pysytäänkö vanhassa. Pää tuntuu jo ihan sekavalta näiden kaikkien ajatusten juostessa ristiin rastiin pääkopassa, mutta asioilla on tapana järjestyä, joten tätäkin kai on turha liikaa vatvoa ja stressata. Oikeastaan taidan antaa tuon mieheni tehdä asiaan lopullisen ratkaisun, toivoen kuitenkin, että joku päivä saisimme ihanan omakotitalon yhdessä tasossa ;)






2015/04/03

Keltainen pitkäperjantai

Kuten eilen lupailin, niin vuorossa on jatkoa värihaasteelle. Tosin taisin lupailla sitä jo eiliselle, mutta enhän mä kerennyt, joten nyt tulee.


Pääsiäisen kunniaksi stailasin kotia hieman keltaisella, joka normaalisti piristää Petruksen huonetta mustan ja valkoisen keskellä. Tulppaanit nappasin keltaisina jo maanantaina, mutta torstaina hain vielä toisen erän tulppaaneja olohuoneen puolelle. Tällä kertaa matkaan tarttui keltainen ja valkoinen kimppu.   Tänään päivä on ollut kovin harmaa, mutta iltapäivällä aurinko näyttäytyi hetken ja päätin samantien piristää olohuoneen ilmeen keltaisella ja napata muutaman kuvan.


Tyynyt lainasin Petruksen huoneesta ja tuikkukipot löytyi varastosta, siellä ne odottelivat kesää ja terassille pääsyä. En ole mikään kirkkaiden värien suuri fani, tai siis en fanita niitä omassa olohuoneessa, mutta näin pääsiäisenä keltainen kyllä toimii ja heti tuli jotenkin keväinen fiilis. Itse asiassa keltainen sai jäädä olohuoneeseen koko pääsiäiseksi. Kuvissa muuten näkyy myös saviruukut joihin ihastuin pikaisella kirpparikierroksella ja ne kotiutuivat eurolla!







Muutoin pitkäperjantai on sujunut kovin leppoisasti perheen kanssa sohvalla löhöten ja suklaamunia ahmien. Aamupäivällä ajelimme ympäri Oulua tutustuen eri asuinalueisiin ja talokuumehan siinä vain kasvoi, aluksi kun meillä oli vain yksi ainoa vaihtoehto ja nyt yhtäkkiä niin moni alue tuntui kivalta. Ehkä pitäisi lukita koko etuovi.com kaikista meidän laitteista... Iltapäivällä vielä käytiin pitkä lenkki haaveillen, pysähdyttiin varmaan jokaisen myynnissä olevan asunnon kohdalla ja myös jokaisen kivan näköisen talon kohdalla. Ihana kun ei ole kiire minnekään, ja näitä päiviä on edessä vielä kolme!


Ihanaa pääsiäistä kaikille!















Miten yksi perjantai voi olla muka pidempi kun muut? -Oliver 6v.

2015/04/02

Kuulumisia, itsekehuja ja poikien uusi lookki.

Moi vaan pitkästä aikaa! Aika taas juoksee, enkä ole avannut konetta aivan liian pitkään aikaan.. Nyt siis seuraa hieman kuulumisia.

Kaksi viikkoa sitten pyörähdin Helsingissä, ja sieltäpä tuliaisina napattiinkin edustuspaikka Performing Arts SM-kisoihin kesäkuulle. Jee, hyvä me! Viime viikonloppuna olimme myös mukana Arktisissa Askeleissa - Oulussa järjestettävä tanssikatselmus, jonne haetaan videoilla. Suuren hakijamäärän joukosta raivasimme tiemme läpi lopulliseen katselmukseen teoksella, jonka olen tehnyt 12-15-vuotiaille tytöille, samalla ohjelmalla olisi sitten vuorossa SM-karsinnat Vaasassa parin viikon päästä. Arktisista taskuun jäi hyvän mielen lisäksi kunniamaininta ja nyt katseet on sitten siirretty jo Vaasaan. Toki kipusin itsekin lavalle Arktisissa ja myös sille teokselle napsahti kunniamaininta. Eli, ei voi valittaa - hyvin menee, mutta menkööt!

Kiirettä siis taas riittänyt, mutta niin vain on samalla talvi kääntynyt kevääksi ja huomenna alkaa pääsiäinen! Viime pääsiäisenä joimme terassilla kahvit ja nautimme auringosta, pelasimme jalkapalloa pihalla ja söimme (aivan liikaa) suklaamunia. Nyt ei taideta kahvitella ainakaan omalla terassilla, eikä pelata jalkapalloakaan, ehkä hankipalloa, sillä lunta riittää ja sää on vielä kovin talvinen... Terassi on kyllä jo sula ja pyöräilemäänkin pääsee, eli kyllä se kevät on hyvän otteen saanut talvesta.

Pääsiäisen suunnitelmat ovat meillä vielä ihan auki, mutta ehtiihän sitä päättää huomennakin jos jotain haluaa tehdä. Mieheni haluaisi Rukalle, Oliver haluaisi olla kotona ja minä tahtoisin ajella Kuopioon, Petrus sanoo joka asiaan "joo", eli saa nähä missä vietetään mikäkin päivä. Ihana että ollaan koko porukka vapaalla, eikä ainakaan kelloa tarvitse tuijottaa, oltiinpa missä vain.

Tällä viikolla tein myös jotain, mitä olin vannonut, etten tee. Nimittäin leikkasin Petruksen hiukset! Olin siis vannonut kaikille, jotka vihjailivat hiusten leikkuusta, etten aio leikata niitä ennen kuin oppii puhumaan... Vanha taikausko, jota analysoin ehkä aivan liikaa. "Ei opi puhumaan" vai "ei opi puhumaan" eli sama lause, jolle sain kaksi merkitystä. Sanoja tulee jo sellainen liuta, ettei ole pelkoa etteikö oppisi puhumaan, mutta entäs jos ei opi "puhumaan", eli siis keskustelemaan... Suomalainen mieshän ei puhu, eikä pussaa (vai miten sen meni)? Entäs jos se johtuukin siitä, että kaikkien hiukset leikataan aina liian aikaisin.. haha okei, nauran vähä itekin, mutta taikausko on aika hauska juttu. No, hiukset on nyt leikattu ja täytyy sanoa, että kyllä sieltä hiusten alta melkoinen hurmuri paljastui.

Ennen...
ja jälkeen.

























Leikin siis parturia ihan tosissani, sillä maanantaina leikkasin myös Oliverin hiukset. Leikattiin hyvissä ajoin päivällä siltä varalta, että ammattilainen joutuisi viemään loppuun sen, mitä minä aloitin... Mutta pari ponnaria ja hiustenleikkuukone ja tuloksena maailman komein 6-vuotias!

ja jälkeen.
Ennen...




















Jospa nyt pääsiäisenä saisi vaikka aikaan jotain myös oman pään suhteen, tummaa vai vaaleaa, pitkää vai tummaa... hirveän vaikeaa!

Aloittamani värihaastekin on jäänyt roikkumaan, mutta päätin, että näin pääsiäisen kunniaksi toteutan taas ainakin yhden värin. Kuka arvaa minkä? No, illalla siitä lisää!

Mukavaa päivää kaikille!