2015/02/17

Minäkö bloggari?

Olen edelleen aloitteleva bloggaaja, ja tuo sana "bloggaaja" tai "bloggari" ei istu vielä minulle ollenkaan. Se hämmästyttää ja kummastuttaa, mutta kiehtoo jollain tavalla. Pohdin blogin aloittamista pitkään, huomasin itse asiassa kirjautuneeni bloggeriin ekan kerran keväällä 2012, mutta silloin en uskaltanut. Olen tässä miettinyt, että miksi en aloittanut tätä hommaa aiemmin, mihin kaikkeen siivet olisivat jo voineet kantaa vai olisinko vain kirjoittanut itseni iloksi, ehkä ystäville ja tuttaville luettavaksi mitä meille kuuluu... Näin jälkeen päin vähän harmittaa etten silloin aiemmin rohjennut tätä hommaa aloittaa, sillä toivon tämän säilyvän pienenä elämäkertana ja päiväkirjana myös minulle itselleni hamaan tulevaisuuteen. Blogimaailma on suuri, kilpailu kovaa ja suosio hankala saavuttaa. Minulle riittää, että joku tykkää, eikä suuren yleisön suosio ole pointti ja päätavoite tässä hommassa. Tottakai minua kiinnostaa mihin kaikkeen siipeni kantavat, en ole luovuttaja tyyppiä, mutta ehkä olen tottunut olemaan sellainen "keskinkertainen", joka pyrkii aina parantamaan. Suorittajaksi en itseäni lue, enemmän elän fiiliksen varassa ja niin myös tämä blogi. 

En tiedä kuinka paljon tätä luetaan, jaan kyllä postauksia joka kerta hieman rohkeammin. Aluksi en kertonut tästä juuri kenellekkään, nyt jo melko moni ystäväni tietää tästä. Takana on suunnilleen puoli vuotta bloggaamista, tätä minun ikiomaa tarinaani joka sikin sokin poukkoilee sisustuksen, perheen ja näiden minun sekavien ajatusten aalloilla. Välillä halauan heittää hanskat tiskiin ja välillä toivon lottovoiton kaltaista yleisöryntäystä. Kommentteja lukijoilta ei ole kovinkaan tullut, mutta jokunen kuitenkin, ne muutamat hassut kommentit ovat kutkuttaneet vatsan pohjaa ja tuonut iloa ja intoa tähän hommaan "joku oikeasti on lukenut tätä ja jopa tykännyt". Joskus kun joku mainitsee jotain blogistani niin hieman hämmennyn, minä bloggaaja kun tuntuu niin hassulta, mutta toisaalta olen myös tilanteissa aina kovin ylpeä siitä, että minä todella kirjoitan tätä! Elämän pieniäkin haaveita pitää toteuttaa.

Ehkä taas tämän postauksen myötä olen hieman rohkeampi kertomaan blogistani. Kiitos teille kaikille jotka olette tänne löytäneet ja jotka jaksatte täällä välillä aina vierailla. Olette tärkeitä ja kommentit pistävät minut hyppimään ilosta :)



Minut löytää myös facebookista ja instagramista (linkit sivupaneelissa)- saa tulla seurailemaan!

2015/02/12

Olohuoneen uusi tulokas

Kuten kerroin edellisessä postauksessa, olimme päässeet yhteisymmärrykseen nojatuoliasian kanssa. Nojatuolit itsessään eivät ole minun suurin intohimoni, mutta kun mieheni alkoi puhua klassikosta, kauniista silmää miellyttävästä tuolista, innostuin. Olen tässä viime aikoina huomannut, että sisustamme nykyään mieheni kanssa paljon yhdessä ja hänestä onkin tullut se meidän perheen "design-harrastaja".

Olohuone on siis saanut vihdoin tuolin jossa on mukava istua ja joka miellyttää silmää. Valintaa helpotti kun löysimme tämän kauniin klassikon ihan kotikulmilta käytettynä, ajan patina ja pienet kulumat jotenkin jopa kaunistavat tuolia minun makuuni, eikä kaiken aina tarvitse olla niin uutta ja hohtavaa. Nyt meidän olohuonetta siis koristaa Artekin 406 nojatuoli mustilla satulavöillä. Minä niin tykkään!




Olohuoneen uuden tuolin myötä rottinkituoli pääsi vihdoin makuuhuoneeseen täyttämään nurkkaa johon sen olin alunperin ajatellutkin.


<3 K

2015/02/06

Rakkautta ensisilmäyksellä

Aurinko nousi aamulla varhain ja puoli yhdeksän maissa bussia odotellessa nautiskelin valoisasta talviaamusta, kevät on selvästi jo antanut merkin itsestään. Viikonloppu, eli työn täyteiset päivät alkavat taas tänään, mutta onneksi paljon viime viikonloppua lyhyempinä. Aamulla onkin pitänyt ahkeroida suunnittelujen parissa. Auringon tuoma valo pakotti minut kuitenkin tarttumaan kameraan ja ihastelemaan eilen postista hakemiani uusia juttuja kotiin, niinpä ajattelin myös ottaa pienen rakosen tälle blogille tästä päivästä.

Eräänä iltana selailin nettiä ja ihastelin, kauhistelin ja lopulta rakastuin. Makuuhuone on pitkään kaivannut sängyn päällä odottavalle hyllylle jotain, mutta en ole oikein siihen mitään löytänyt, kunnes silmiini osui kaunis juliste, joka yksinkertaisuudellaan sai minut rakastumaan. Viime marraskuussa sain samaa sarjaa olevan tyynyn pitkän haaveilun jälkeen, tyynyn johon olin kokenut rakkautta ensi silmäyksellä. Etsin, löysin, haaveilin ja lopulta sain sen. Kun tuo kaunis tyyny tuli kotiimme, pidin siitä vielä enemmän kuin osasin edes kuvitella. Saana ja Olli, Suomalaisia ympäristömyötäisiä käyttötekstiilejä, kuten he itse kotisivuillaan asian ilmaisevat. Minun ehdoton lempparini on "maailman synty"-sarja ja sitä kodistamme nyt sitten löytyykin kahden tyynyn ja yhden julisteen verran. Valikoimasta löytyy kyllä paljon muitakin silmää miellyttäviä juttuja, että saa nähdä mitä sieltä vielä tulee hankittua...

Makuuhuone alkaa siis saada ilmettä kuntoon hiljalleen. Sängynpäädyksi olemme ajatelleet jo pidemmän aikaa hankkia vanerilevyn, ja se toisi kyllä kivasti särmää tähän kokonaisuuteen. Kun vain saisi aikaiseksi sen haettua... Yksi nurkka ammottaa edelleen tyhjyyttä, mutta kunhan saadaan uusi nojatuoli olohuoneeseen niin Pentikin rottinkituoli muuttaa sitten täyttämään tuota nurkkaa, makuuhuoneeseenhan minä sen alunperin olin ajatellutkin.













Olohuoneeseen tulevasta nojatuolistakin ollaan päästy miehen kanssa samoille linjoille ja toivon mukaan saadaan tuoli piakkoin! Liekkö tuo kevätaurinko joka silloin tällöin vilahtaa niin saanut pientä sisustuskuumetta miehellekin aikaiseksi, eilen nimittäin mietittiin yhtä jos toista juttua kotiin.

Mites, löytyykö lukijoista yhtään Saana ja Olli fania?

2015/02/04

Maanantai - päivä mun mieleen.

Maanantai taitaa olla yleisesti ottaen ihmisten eniten inhoama päivä, viikonloppu on ohi ja arki starttaa taas uudella viikolla. Meillä arki pyörii tällä hetkellä ei niin mukavalla seitsemän päivää viikossa tahdilla, joten viikonlopun alkaessa meillä ei huokaista helpotuksesta, vaan sanotaan ovella moikat. Olin yhden viikonlopun pois töistä ja viime viikonlopun sainkin viettää sitten työnparissa aamusta iltaan. Työt kun eivät tekemättä hoidu, ne odottavat ja kasaantuvat jos niitä ei tee, näin myös minulla, vaikka ala onkin moneen muuhun työhön verrattuna luovaa ja jokseenkin vapaata. Olen onnistunut kasaamaan itselleni melkoisen määrän ylimääräisiä hommia omien perus tuntien päälle, joten 12-17 lauantaisin ja sunnuntaisin eivät enää riitä, arki-iltoisin saleja on hankala saada yksityiseen käyttöön ja päivisin kouluikäisten on hankala tulla harjoittelemaan, niinpä minunkin on pakko joustaa ja viikonloput venyvät väkisin. Teen siis työkseni tanssinopettajan hommia (jos joku vaikka sattuu lukemaan blogiani ensikertaa tai ei muuten vielä tiennyt) ja valmennan myös kisoihin osallistuvia lapsia ja nuoria, nytkin työn alla on kuusi sooloa, kaksi pienryhmää ja yksi duo, ja täytyyhän omaakin kuntoa ja osaamista pitää yllä harjoittelemalla silloin tällöin. Tanssija kun ei ole koskaan valmis, tätä mieltä olen minä. No, ei töistä sen enempää...

Viikonloppu siis meni huristen ohi ja tuli vihdoin uusi viikko uusine kujeineen. Maanantai on päivä, jolloin meillä ei kellään ole harrastuksia tai muita menoja, maanantaina vietetään aika perheenä iltaruuasta iltaan. Maanantaina heräsin nauravan poikani vierestä ja koko aamu meni ilman taisteluita aina eskarille asti, kotiin tultiin kaupan kautta ja nappasin matkaan herkullisia tarpeita aamiaiseksi, keitin vasta kotiin palattua aamukahvit ja nautin! Nautin kiireettömyydestä ja tiesin, ettei tarvitse mennä minnekään (eskarireissujen lisäksi) ja huomasin hämmästyksekseni, että maanantaista oli tullut mun ehdoton lempparipäivä. Iltaruuaksi herkuteltiin vielä tortilloja ja käytiin pyörähtämässä hieman huonekalukaupoilla, perhe jos mikä on paras.





Onneksi tää kiire hieman helpottaa maaliskuun jälkeen ja ei, en aio jokaista viikonloppua aamusta iltaan töissä viettää. Mun motoksi on muodostunut "aika aikaa kutakin" ja "asioilla on tapana järjestyä", joten aina kun meinaa iskeä väsy, kiukku, turhautuminen, suru tai muu mieltä alentava fiilis, vetoan näihin ja päätän olla stressaamatta. Minähän olen onnekas kun mikäkin paskiainen ;) Teen työtä jota rakastan, josta nautin ja joka antaa enemmän kuin ottaa, minulla on kaksi ihanaa poikaa joiden kanssa vietän kaikki arkipäivät ja mies jonka kanssa jaksan tätä kaikkea. Eli mikäs tässä...

Ihanaa viikkoa kaikille, nauttikaa joka hetkestä!!

ps. Postissa odottaa jotain kivaa... jospa ehtisin paketin tänään hakemaan ja seuraavaksi voisin kirjoittaa kunnon sisustuspostauksen ilman muita höpinöitä;)