2014/11/28

Voihan joulu ja marraskuu!

Olen aina ollut henkeen ja vereen jouluihminen. Tänäkin vuonna odotan joululomaa innolla ja ehkä jouluakin... Olen hiljalleen alkanut tuomaan joulua kotiin valoilla ja muutamalla tähdellä ikkunassa, ja polttanut kynttilöitä niiden kaverina aamusta iltaan. Päivisin olen pohtinut joululahjahankintoja rauhallisten joululaulujen soidessa taustalla, yrittäen heittäytyä joulufiilikseen. Mutta, lähinnä kaikesta tästä on nyt iskenyt ahdistus ja ällöttää kaikki tonttuset ja koristeet.


Minun jouluuni on viime vuosina kuulunut punainen vaaleuden keskellä ja kynttilät valoineen, sekä tietynlainen runsaus sisustuksessa. Jouluverhoja tai mattoja meillä ei ole, eikä tule, mutta tyynyt vaihtavat vähän väriä ja muutamat koristeet kaivan laatikosta. Nyt koti on ollut melko pelkistetty ja tummilla tekstiileillä korostettu. Ja ehkä juuri se, kun koti on alkanut vasta löytää suuntaa sisustuksessa, pitäisi alkaa luoda jouluisempaa tunnelmaa, on saanut aikaan pienen jouluahditusksen. Tätä pohdinkin ystävälleni puhelimessa ja hän sanoikin, että kun sitten tammikuussa joulun purkaa pois, voi vanhoihin sisustusjuttuihin ja omaan kotiin ihastua uudelleen. Eli, ehkä laitan kodin pienelle "mainoskatkolle" joulun ajaksi, jotta myös lapset tuntevat kodissa asuvan joulun. Tai ehkä löydän jotain uutta tämän joulun myötä, ja meidän koti pukeutuukin tänä vuonna hieman eritavalla jouluun... Näitä kuvia katsellessa huomaan, että meidän kotihan näyttää jo melko jouluiselta?














Eilenkin mietin joulua ja onnekseni tajusin, että nythän on tosiaan vasta marraskuu, joten tämä ahdistus joulusta ei olekaan niin huolestuttavaa! Meidän koti kun on perinteisesti pukeutunut jouluun aina itsenäisyyspäivänä ja kuusi koristellaan vasta jouluaamuna (tosin tänä vuonna ehkä aikaisemmin, kun aaton vietämme Kuopiossa). Minä olen siis skipannut puolet marraskuusta, ja stressanut aivan turhaan! Ehkä se joulumieli tosiaan saapuu joulukuun myötä, tai ehkä jo sunnuntaina kun ikkunalle ensimmäisen kynttilän neljästä sytytän palamaan.

Oliverilla joulufiilis on onneksi jo löytynyt, ja öitä ensimmäiseen päivään on laskettu jo tovin. Joulukalenterit odottavat lipaston päällä ja tekaisinpa eilen itsekin pienen yllättyskalenterin seinälle, tai oikeastaan kaksi. Nappasin kaupasta mustia kirjekuoria ja kultaisen tussin, numeroin kuoret ja laitoin pieniä yllätyksiä sisään ja sinitarralla seinään. Toisen tein 3-vuotiaalle kummitytölleni ja lähetin Kuopioon, tähän laitoin kuoret pienillä pyykkipojilla kiinni nauhaan ja nauhan voi sitten ripustaa seinälle oman maun mukaan kerroksissa tai yhtenä pitkänä naruna, jos seinän pituus riittä. Idean sain "Muru blogin" Helialta! Helppo, halpa ja aikas kivan näköinenkin!



Ensi viikolla meillä on tarkoitus ajella Rovaniemelle moikkaamaan Joulupukkia ja tonttusia, viettämään päivää SantaParkissa. Olen työskennellyt SantaParkissa usean vuoden, mutta edelleen rakastan sitä paikkaa. Odotan jo kovasti sitä tunnetta, joka minut valtaa kun saavumme alas luolaan ja kuulemme ne tutut joululaulut ja näemme iloisia tonttuja kauniiden joulutavaroiden keskellä, sekä sen riemun mitä lapset siellä kokevat. Jos siellä ei tule joulufiilis, niin sitten minä huolestun!

pus, ihanaa viikonloppua kaikille!




2014/11/26

Blogin takana olen minä!

Synnyin tasan 29-vuotta sitten Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, minä, silloin alle kolmekiloinen rääpäle, jota vielä edellisenä päivänä pojaksi arveltiin. Yllätys! Tässä minä olen, Krista, tänään 29-vuotias nuori nainen. Muutin tuolloin varmasti vanhempieni elämän täysin, enkä ole sitä päivääkään katunut, tuskin vanhempanikaan kovin usein.

Ajattelin, että tänään on mainio päivä kirjoittaa vähän siitä, kuka tämän blogin takana oikein on. Hieman asiaa ehkä avasin jo tekstissä minä - äiti, mutta tänään voisin kertoa hieman lisää Kristasta.

29-vuoden aikana olen saanut kokea paljon onnea, iloa, surua, onnistumisia, pettymyksiä, vihaa ja rakkautta. Elämä on kuljettanut päivä kerrallaan. Viime aikoina olen yrittänyt myös hieman jarruttaa ja herätellä itseäni siihen, että jokainen päivä tulisi elää niin kuin se olisi viimeinen. En tarkoita, että joka päivä pitäisi tehdä jotain jännää ja suurta, mutta muistaa joka päivä olla kiitollinen siitä mitä on, ja nauttia. Kahden lapsen äitinä, kiireisinä aamuina olen usein melko kireä ja sitten iskee pahamieli, miksi pitääkin aina tiuskia noille, jotka elämässäni tällä hetkellä ovat kaikkein parasta! Elämässäni on ollut päiviä, jotka voisin siitä pyyhkiä pois, ja päiviä jotka haluaisin elää uudestaan. Ja juuri tämä matka tähän päivään on tehnyt minusta juuri minut.

Omissa häissäni kuulin kauneimpia sanoja itsestäni, kun mieheni oli pitänyt kuvailla minua ja hänen mukaansa parasta minusta on aitous. Minusta tämä on ollut myös koko elämäni paras kohteliaisuus jonka olen ikinä saanut. Minulla ei ole tarvetta esittää mitään ja pyrin aina siis olemaan oma itseni, kelpasipa se, tai ei. En pyri miellyttämään, mutta en myöskään tykkää riidellä. Itseäni ja tekemisiäni kohtaan olen todella kriittinen, mutta äitinä pyrin kannustamaan ja luomaan lapsille itseluottamusta, joka auttaisi elämässä. Olen hieman huono sanomaan ei, joka johtaa usein tilanteisiin joissa tajuan, että minulla on aivan liikaa asioita hoidettavana - jotenkin kummasti olen (ainakin tähän asti) kuitenkin aina kaikesta selvinnyt kunnialla.


Mitäs muuta minä olenkaan... Jos kotona on sotkuista, mun pinna on kireä. Mietin asioita aivan liikaa. Haluan aina, että kaikki selviää. Uskon, että asioilla on tapana järejstyä. Rakastan jännitystä ja yllätyksien järjestämistä. Olen kova ikävöimään. Tutustun ihmisiin helposti, mutta ystävystyn varoen. Rakastan tanssimista, se saa minut unohtamaan kaiken muun ja elämään hetkessä. Mun mieli muuttuu melko tiuhaan tahtiin. Olen äkkipikainen. Jos päätän jotain, teen/saan sen. Rakastan ystäviä ja perhettä. Vihaan meidän portaita. Rakastan hyvää ruokaa, mutta syön liian nopeaa. Syön liikaa herkkuja. En voisi elää ilman tanssia. Tunnen itseni usein laiskaksi. Olen ihastunut bloggaamiseen ja toivon salaa, että joku lukee tätä. Olen melko tempperamenttinen. Minussa asuu pieni "äijä". Olen ylpeä mun lapsista. Tykkään mun työstä. Mietin liikaa mitä muut ajattelee. Olen pessimisti, joka kuitenkin haluaisi aina uskoa parhaaseen. Sisustus on minulle intohimo. Haluaisin saada aikaan enemmän. Uskon, että jokainen on oman onnensa herra. Kotini ei ehkä koskaan tule valmiiksi, aina voi muuttaa jotain. Jos stressaan, en saa nukuttua. Haluan aina kaiken heti nyt, eli olen melko malttamaton ja vihaan odottamista. Aamukahvia en voi jättää väliin. Osaan iloita ja surra muiden puolesta. Itken usein. Käytän aivan liikaa puhelinta. En katso enää kauhuelokuvia, tai mitään rankempaa, koska ne tulee mun uniin. Kuuntelen lähes aina musiikkia kotona. Nauran kovaa. Poltan paljon kynttilöitä ja vihaan kirkkaita valoja. Eilen laitoin hieman joulua kotiin ja tänään aion ostaa itselleni jotain kivaa. Tänään minua hymyilyttää, olen onnellinen.

Sellainen olen minä, Krista 29-vuotta.

2014/11/24

Viikonlopun fiiliksiä ja ihana uusi tuoli.

Maanantai ja fiilikset mitä parhaat.

Viime torstaina pyörähdin Ideaparkissa poikien kanssa ja mitä minä löysinkään. Pentikin myymälässä kohtasin jotain, jota en tiennyt edes etsiväni, ihanan rottinkituolin, joka olisi täydellinen makkarin "tuolia huutavaan nurkkaan". Koska olimme poikien kanssa liikkeellä ilman autoa, varasin tuolin ja nappasin matkaan pari kynttilälyhtyä alekorista. Kotiin päästyäni olin innoissani ja aloin esittelemään lyhtyjä miehelleni kunnes tajusin, että ne ovat poissa! Iski paniikki, ei siksi että ne neljän euron lyhdyt olivat kadonneet, vaan siksi, että minun kukkaroni oli samaisessa pussissa. Kello oli 19:52 ja Ideapark sulkeutuu klo 20:00, hyppäsin pikaisesti auton rattiin ja matkalla soitin, jos joku olisi pussin sattunut löytämään, ja kyllä, joku ihana ihminen oli kiikuttanut minun punaisen paperikassini Ideaparkin infotiskille, josta ystävällinen neiti sen minulle hymyillen ojensi juuri ennen sulkemisaikaa. Vauhti päällä tajusin, että minulla oli vielä kaksi minuuttia tehokasta peliaikaa jäljellä ja niimpä juoksin pitkin käytävää kohti Pentikin myymälää ja ehdin vielä saada tuolin kotiin. Loppu hyvin - kaikki hyvin! 

Perjantaina sitten tuijottelin uutta tuolia ja olohuonetta vuorotellen. Olohuoneeseen on pitkään jo kaavailtu nojatuolia tai keinutuolia, mutta mieheni on aikonut sen sinne hankkia ja hän ei ehkä ole kaikkein nopein tällaisissa hankinnoissa. Niinpä pyöräytin taas olohuonetta hieman ympäri ja uusi rottinkituoli sai toistaiseksi jäädä koristamaan olohuonetta. Makuuhuoneen tyhjä nurkka saa odotella sen aikaa, että jonain päivänä mieheni kävelee ovesta jonkun tuolin kanssa... Sitä päivää odotellessa. 


























Viikonloppu oli työntäyteinen, mutta silti olo on jotenkin levännyt ja rentoutunut. Lauantai-iltaa vietimme mieheni siskon ja hänen miehensä kanssa nauttien hyvästä ruuasta ja yhdessäolosta. Tädin tuomat joulukalenterit saivat Oliverin jo hieman joulutunnelmiin, joten eilen 
leivottiin sitten herran toiveesta vuoden ensimmäiset piparit. Tästä innostuneena kaivelin illalla varaston perukoilta hieman joulujuttuja ja ajattelin hiljalleen tuoda joulua kotiin. Viikonlopun kruunasi poikien aikainen väsähtäminen, joka mahdollisti ihanan rauhan nauttia glögiä ja pipareita sohvan nurkassa.




 Minulla on sellainen tunne, että tästä viikosta ei voi tulla huono, joten ihanaa viikkoa kaikille!

2014/11/20

Niuho mutsi täällä hei! Pelit vs. pelit

Oliverilla oli maanantaina esikoulussa "oman pelin päivä", eli jokainen lapsi sai viedä mieleisensä pelin eskariin, ja niitä pelattiin päivän aikana. Sunnuntai-iltana Oliver kaivoi kaapista Joulu Loton, pelin, johon tarvitaan 2-4 pelaajaa, on pelilaudat ja kortteja etsitään muistipelin tyyliin. Peli, jota on kiva pelata kavereiden kanssa.

Minusta tällainen pelipäivä kuulostaa varsin kivalta ja on ihana että omia pelejä voi pelata kavereiden kanssa porukalla ja ehkä oppia hieman häviämään joskus, ikätoveri tuskin antaa kaverin niin vaan voittaa, äiti ja isä kun saattavat tähän joskus syyllistyä... On myös varmasti kiva päästä pelamaan sellaisia pelejä joita kotoa ei löydy.

Kotimatkalla sitten juteltiin päivästä, mitä pelejä muilla oli ollut, mitä pelejä Oliver oli ehtinyt pelata ja kenen kanssa omaa peliään oli pelannut. Innoissaan poika kertoikin erilaisita peleistä ja kuinka oli harmikseen hävinnyt omassa pelissään kaverille, mutta oli kuitenkin osannut iloita kaverin voitosta, oli kuulema kiva pelata yhdessä. Juttu jatkui koko matkan ja kotiovella Oliver sitten kysyi, että voisiko seuraavana pelipäivänä viedä "täbin" mukanaan. Kuulema monella kaverilla oli kännykkä tai tabletti matkassaan.

                   


         

         














Elämme nykyaikaa ja tekniikka kehittyy vinhaa vauhtia, jokaisella lapsella alkaa olla kännykä viimeistään ekaluokalla. Puhelin lapsella on varsin kätevä siltä osin, että lapselle voi soittaa kun on tultava kotiin, tai jos pieni koululainen on jäänyt vaikka haaveilemaan matkalle, että missä viipyy ja onhan kaikki hyvin. Pelejä näihin laitteisiin kehitetään koko ajan, osa opettavaisia, osa hauskoja, osa pelottavia, kaikille löytyy varmasti mieluinen. Mutta että pelipäivänä esikouluun tällaisen pelin kanssa...

Meiltä löytyy tietokone, tabletti ja puhelimet, joista kaikista löytyy pelejä. Pelit eivät ole osa jokapäiväistä elämää, mutta eivät täysin kiellettyjäkään. Kotona pyritään keksimään tekemistä ilman näitä laitteita, vaikka päivittäin meillä haluttaisiinkin pelata. Pelit eivät saa hallita vapaa-aikaa ja huomaan että tuollainen 6-vuotias jää niihin kovin helposti koukkuun. Pitkillä matkoilla nämä pelit ovat kieltämättä pelastus, Angry Birdsiä jaksetaan pelata toista tuntia jos siihen annetaan mahdollisuus. En siis ole vastaankaan näitä laitteita jotka pelaamisen mahdollistaa, mutta meillä nämä pelit ovat palkkio tai matkanviihdyke. Lautapelit ja muut ovat sallittuja aina, ja niitä pelataan usein myös koko perheen voimin.

Oliverin mielestä äiti on nipo ja välillä ihan tyhmä kun ei saa pelata aina kun haluaisi, tai jos en suostu lataamaan jotain peliä joka ikäsuositukseltaan ei sovi 6-vuotiaalle. Mutta meillä on näin ja yleensä keskutelun jälkeen yhteisymmärryskin löytyy. Ulkoilu ja muut leikit sisällä ovat tietokone- ja mobiilipelejä tärkeämpiä. Nytkin meillä on upeita legorannelmia tuolla huoneessa, vaikka sinne pienen kiukun kera marssitiinkin, kun en antanut pelata puhelimella.

Ja palatakseni tähän pelipäivään ja siihen, miksi minä en koe että tabletti tai kännykkä pitäisi saada viedä esikouluun. Yleensä näillä pelattavat pelit ovat yksilöpelejä, ei niitä pelata parin tai ryhmän kanssa, vaan  niiden kanssa voi vetäytyä jonnekin yksikseen eikä pelikaveria tarvita. Vanhat kunnon lauta ja korttipelit tuovat porukan yhden asian ympärille ja kyllä minä haluan, että minun lapset oppivat pitämään ns. vanhanaikaisistakin peleistä! Vaikka mistä minä tiedän, voihan se pelipäivä olla jollekin lapselle ainoa päivä milloin mobiilipeljä saa edes pelata.

Tarkoitukseni ei siis ole syyllistää yhtäkään vanhempaa, uskon että jokainen tahtoo luoda lapselleen parhaat mahdolliset rajat ja säännöt. Lähinnä siis tässä mietin, että olenko minä vain aivan liian niuho ja pitäisikö vain ensi kerralla tuo tabletti laukkuun pakata. Mutta toisaalta, niin kauan kuin lautapelit pakkautuvat sinne hymyssä suin, miksi antaisin periksi. Ehkä minä olen vähän niuho ja vanhan aikainen tässä asiassa, mutta niin on onneksi miehenikin.



2014/11/16

Viikko purkissa

Viikko hurahti taas niin vauhdilla, etten (muka) ehtiny kertaakaan käydä kirjottelee tänne. Maanantai-iltana vieteltiin koti-iltaa ja sain päähänpiston lähteä tiistaina kohti Kuopiota. Miehellä oli työreissu edessä ja minulle jäi kerranki auto käyttöön. Niinpä me pakkauduttiin autoon tiistaiaamuna ja ajeltiin kohti Kuopiota poikien kanssa. Ilman kummempia suunnitelmia vieteltiin sitten pari päivää Savon sydämessä, nauttien valmiista ruuasta ja kiireettömyydestä.

Satuin Kuopioon sopivaan aikaan, sillä ystäväni järjesti keskiviikkona lastenvaatekutsut, joissa esillä oli Nosh:in ja Silver Junglen ihania uutuksia. Siellä päästiinkin siskoni kanssa pyörähtämään ja ihailemaan näitä vaateihanuuksia, sekä nauttimaan emännän herkuista. Tulihan sieltä pienet tilauksetkin tehtyä pukin konttiin, ja herkut veivät kyllä kielen mennessään. Kiitos siis emännälle!





















Lähtiessä pyörähdin myös perinteisen, tosin erittäin pikaisen kierroksen Ikeassa ja mukaan tarttui kaksi tyynynpäällistä ja viltti, jotka kuitenkin laitoin kaappiin odottelemaan vielä hetkeksi. Ne sopivat sitten jouluisempaan tunnelmaan ehkä paremmin.

Kuopion reissun jälkeen minulle iskee aina sellainen kummallinen "nurkat kuntoon" vimma ja tarkkailen kotia sillä silmällä, että mitä voisi hieman päivittää, voisiko järjestystä vaihtaa vai vaihtaisiko vain tyynyjä ja vilttejä päikseen. Johtunee ehkä äitini uudesta kodista, joka on kuin suoraan meidän unelmista. Esittelen sen joskus teille!

Niinpä päivitin muutaman nurkan kotona. Muunmuassa makuuhuoneen värimaailmaa vaihdoin hieman ja rauhallinen harmaa sai astua kuvioihin. Makuuhuoneeseen kaipailisin sängynpäätyä (joka minulle on luvattu aikoja sitten, mutta miehet!) ja jotain tuolia pinnasängyn entiselle paikalle. Tuolin metsästys siis alkakoon!


Perjantai ja lauantai menikin sitten osittain työn merkeissä ja tänään ollaan vain nautittu perheen yhdessä olosta. Illalla innostuttiin vielä aloittamaan eräs hieman isompi muutos, mutta siitä kerron lisää heti kun homma on saatu tehtyä loppuun.


2014/11/10

itse tehty isänpäivä

Kiertelimme kuluneella viikolla kauppoja ja etsiskelimme sopivaa lahjaa isänpäiväksi. Kyselin Oliverilta mitä he haluaisivat isälleen antaa, ja hän tokaisi minulle kovin vakavaan sävyyn että, "minä olen askarrellut eskarissa kortin ja lahjan, että jos hän on niin kiittämätön ettei ne riitä niin ostapa jotain sitte!" Enpä ostanut. Silloin tajusin, että miksi mä edes mietin että ostaisin jotain. Pojat olivat askarrelleet lahjat, joista saavat olla ylpeitä ja etenkin Oliver on tosi ylpeä teoksistaan (Petrus ei vielä oikein tajua). Tajusin, että jos ostan jotain, nämä arvokkaat itse tehdyt lahjat menettävät ehkä pienen esikoululaisen silmissä merkityksen. Sitä en halunnut. Kuitenkin halusin jotain yhteistä molemmilta pojilta ja saatiinkin Oliverin kanssa idea, että tehtäisiin isille paita. Niinpä ostimme yksivärisen t-paidan ja tekstiilivärin ja painoimme paitaan molempien poikien kämmenen jäljet, ja paidasta tuli tosi hieno!


Aamulla pojat herättivät isänsä halauksin ja paketein, joita olivat itse askarreleet. Petrus tietenkin innoissaan isoveljeä seuraten iloitsi kaikesta, vaikka ei ehkä vielä ihan tajunnut mikä oli homman pointti. Isä ja pojat jäivät sänkyyn makoilemaan ja minut ajettiin alakertaan aamupalan laittoon. Aamiaisen jälkeen kävimme koko perheen voimin kävelyllä ja mäenlaskussa. Kotiin palattua olimmekin kaikki jo melko nälkäisiä ja ruuan ja kakkukahvien jälkeen oli Oliverin jalkapalloharjoituksien aika.



Iltapäivällä suuntasimme vielä SuperParkiin viettämään aikaa perheenä, kisailtiin, kiipeiltiin, pompittiin, laskettiin mäkeä, naurettiin ja nautittiin koko perhe! Parasta mitä lapset voi saada, on aikaa vanhemmilta, parasta mitä vanhempana tiedän, on onnelliset lapset, paras päivä pitkään aikaan meidän perheelle oli eilen! Hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Kiitollinen saan olla tuosta miehestä jonka olen lapsilleni isäksi saanut. Kiitollinen olen myös isästä, jonka minä olen itselleni saanut ja ukista joka jaksaa olla ylpeä jokaisesta lapsestaan, lapsen lapsestaan ja lapsenlapsen lapsestaan. Näitä miehiä elämässäni minä arvostan, rakastan ja kunnioitan koko sydämestäni.

Isät <3

2014/11/07

Pieni vihreä söpöläinen

Ihastelin viime vuonna monessa blogikodissa pientä söpöä kuusen rääpälettä, joka kaikessa rumuudessaan oli niin söpö ja kaunis, että rakastuin. Kiertelin ympäri ja kyselin, vaan eipä ollut missään sellaista saatavilla, joka paikasta sain kuulla olevani myöhässä.

Eilen illalla pyörähdimme uudessa ideaparkissa ja eksyimme Tokmanniin halvan vaippapaketin perässä. Ja mikä minua tervehtikään suoraan ovella, pieni söpö huonekuusi! Siinä niitä oli pöydällä odottamassa ostajaansa. Olin jo melkein unohtanut koko kuusen, mutta kun näin nuo ihanuudet, en miettinyt hetkeäkään lähtisikö yksi niistä matkaani.


























Kotona asettelin kuusen heti uashmaman pussiin ja paikkakin oli heti selvä, se saa tuoda väriä olohuoneeseemme. Block valaisin sai väistyä ja se sai paikan string hyllyltä, johon olenkin kaivannut jotain valaisinta. Hieman meidän täytyy vain Petruksen kanssa opetella, ettei kuuseen saa koskea. Joten välillä joudun nostamaan sen turvaan keittiön pöydälle, mutta ehkä vielä ennen joulua se saa olla rauhassa koristamassa olohuonetta.


Poikien ukki kävi illalla kylässä ja kysyi, että joko teillä on joulukuusi? Johon sai vastauksen Oliverilta, "näyttääkö se susta siltä et siinä on koristeita?" No, niinpä... viherkasvihan se, ainakin toistaiseksi. Joulukuusi saa odottaa joulua ihan rauhassa vielä...





2014/11/05

Vain elämää minun tyyliin

Vuoden alussa minua pyydettiin mukaan porukkaan, jossa jokainen vuorollaan järjestäisi oman päivän "Vain Elämää"-tyyliin. Ensimmäistä "Vain Elämää" päivää vietettiin Kuopiossa Tammikuussa, jolloin suunniteltiin myös aikataulua muista päivistä. Minun päiväni jäi viimeiseksi, tuolloin marraskuu tuntui niin kaukaiselta ja nyt päivä on jo ohi.

Homman juju on siis ollut se, että laadittiin budjetti jonka mukaan jokainen sai päivänsä järjestää. Kaikki päivät ovat olleet keskenään erilaisia, joista jokainen järjestäjänsä näköinen. Valitettavasti en ole päässyt kaikkien päivään osallistumaan, koska ne on järjestetty pääasiassa Kuopiossa, mutta ihanan porukan keskellä sekään ei haittaa, eikä kukaan ole ottanut pahakseen jos kaikki eivät ole päässeet. Päiviin on mahtunut niin lenkkeilyä, joogaa, kiipeilyä, uimista, keilausta, juomaa, ruokaa, rentoa oleskelua ja rankkaa bailausta. 

Minun päivääni vietettiin lauantaina täällä Oulussa ja autollinen ihania naisia saapui vain tätä päivää varten luokseni. Ideat päivään sain heti kun minua mukaan pyydettiin ja se teki odotuksesta vielä pidemmän, halusin päästä toteuttamaan ne heti. Tykkään järjestää yllätyksiä, joten en paljastanut päivästäni juurikaan mitään osallisille, vaan kaikki tuli yllätyksenä pitkin päivää. Olen ehkä hieman perfektionisti ja jännitin niin kovasti päivän onnistumista ja tyttöjen suhtautumista, että näin päivästä unia edelliset kaksi viikkoa. 

Valmistelin päivää melko pitkään, varailin juttuja, tein ostoslistaa ja viime viikolla lähetin kaikille kirjeet, joissa annoin hieman ohjeistusta siitä, mitä tulisi pakata mukaan ja pienen vihjeen mihin varautua. 


Hei arvon naiset!


Mahtava vuosi takana, ihania uusia ystäviä ja ikimuistoisa päiviä… Nyt on sitten aika viimeisen Vain Elämää päivämme ja sehän on minun päiväni. Tämä kirje sisältää pienen infon koskien päivää.


Päivä järjestetään Suomen Oulussa 1.11.2014 klo 12 alkaen osoitteessa ...


Pitkän matkan jälkeen olette varmasti kaikki jo nälkäisiä, joten aloitetaan ruokapöydän äärestä. Tällöin lupaan paljastaa myös hieman lisää päivän juonesta.


Mukaan tarvitsette

-        vaatteet joissa tunnet näyttäväsi hyvältä, mutta pystyt myös liikkumaan. (esim. Jumppahousut/legginsit)
-        vesipullon
-        tonttulakin
-        siistimmät vaatteet, joissa kehtaa lähteä illan viettoon
-        meikit (vapaaehtoinen toki)
-        henkkarit, koska ollaan vaan niin nuorekkaita kaikki
-        lakanat ja pyyhkeet (ei pakollinen)
-         

Päivästä selvitäkseen ei tarvitse olla hullu, mutta se voi olla eduksi. Lisäksi päivään on hyvä varautua avoimella mielellä, isolla ruokahalulla, ripauksella joulumieltä, letkeillä lanteilla, huumorilla ja kaikin puolin rennolla fiiliksellä!


Luvassa on hyvää seuraa, ruokaa, juomaa, naurua ja mahdollisia ilon kyyneleitä.


Sydämellisesti tervetuloa!

Toivottaa

Krista


Miten päivä sitten eteni... Heräsin aamulla aikaisin ja pojat lähtivät evakkoon Kuusamon mummulaan. Kun koti oli tyhjä, pääsin aloittamaan siivousta, joka oli jäänyt kiireisen viikon seurauksena tottakai viimeiseen aamuun. Onneksi mieheni sisko tuli pieneksi avuksi ja saimme kaiken tehtyä valmiiksi. Valmistelimme koko päivän ruokahommat ja suunnittelimme aikataulua yhdessä. Kiitos Kaisa! Kello 12:20 ystäväni kaarsivat pihaan ja minä juoksin vielä paniikissa ympäri kotia tarkastellen kaikkea ja napsautin joulumusat soimaan. Suoraan ovelta tytöt pääsivätkin ruokapöydän ääreen joulupuurolle. Minun päiväni kun sai kunnian olla samalla porukan pikkujoulut. 



Kun olimme saanet vatsamme täyteen, oli aika hypätä autoon ja ajella kohti tanssisalia. Matkalla tytöt arvailivat mihinhän olemme matkalla ja crossfit oli heidän arvauksensa, no eipä aivan osunut! Ensimmäisenä meillä oli vuorossa Voguing-tanssitunti, meidän oma hetkemme supermallina. Pienen malliuramme jälkeen päästimme sisäisen lapsemme valloilleen akrobatian merkeissä, ja olihan meillä lystiä! 

Tällä välin Kaisa kävi laittamassa meille saunan valmiiksi ja kattamassa pöydän. Meille saavuttua suuntasimmekin samantien saunaan ja saunan jälkeen olikin illallisen aika. Tarjosin tytöille ruuaksi raclettea, joka osoittautuikin mahtavaksi valinnaksi, sillä osa ei ollut koskaan ennen sitä maistanut. Racleten valitsin ruuaksi ihan siksi, että se on ihan minun ehdoton suosikkiruokani ja myös oiva seurusteluruoka. Sen ääressä viihtyy hieman pidempään kuin mitä Suomalaiset ehkä yleensä ruokaillessa. Ruuan jälkeen aloimme hieman laittautumaan iltaa varten ja otettiin vain rennosti, nauttien hyvästä seurasta. Kun kaikki olivat valmiita, lähdimme kohti keskustaa ja menimme vielä aktivoimaan vatsalihakset ja avaamaan kyynelkanavat. Vuorossa oli StandUp:ia, joka tällä kertaa nimittäin (ainakin suurimmaksi osaksi) osui ja upposi. 

Pitkän päivän jälkeen olimme kaikki puolenyön aika valmiita nukkumaan ja päätimmekin lähteä takaisin meille. Yöllä vielä naurettiin, juotiin glögit ja syötiin hieman huikopalaa, ennen kuin koko talo hiljeni. Seuraavana aamuna katoin tytöille maukkaan aamiaisen, jonka ääressä kertailimme edellisen päivän, ja koko vuoden tapahtumia, sekä mietimme, mitä keksisimme seuraavaksi.. ehkä Rukan tähtöset. haha!

KIITOS TYTÖT! 



Valitettavasti unohdin kameran matkasta, ja kotonakin muistin sen vain pari kertaa... 


2014/11/04

Tervetuloa

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, minulla on ollut hieman ongelmia kotiutua tänne Ouluun, joka johtuu varmasti siitä, että meni niin monta asiaa kerralla uusiksi. Pienen lapsen kanssa kodin laittaminenkin on ollut hieman hitaampaa, kuin mikä ehkä sopisi luonteelleni. Toisaalta olen myös oppinut harkitsemaan ja hutiostoksia on tullut paljon vähemmän kuin ennen. Vaikka kotiutuminen on tuntunut hieman vaikealta, on tänne nykyään jo ihana palata. Kun ajan autolla pihaan, tuntuu että olen tullut kotiin ja oven avattua pidän näkemästä. Tiedän, että olen kotona.


Ei kotia tee pelkät tavarat ja sisustus, vaan koti koostuu muistoista, koti on paikka jossa meidän on hyvä olla. Koti on siellä, missä sydän on. Minulle sisustaminen on nautinto, kun koti on siisti ja koko perhe koolla, on täällä hyvä olla.




Odotan jo niin kovasti että saan alkaa laittaa joulua kotiin! Vai joko vähä vois...