Sotku sai jäädä

Eilen aamulla koti oli taas kuin pommin jäljiltä, kello yhtäkkiä liikaa ja lapset sisävaatteissa, vaikka olisi pitänyt olla jo matkalla. Tavalliseen tapaan hörppäsin loput kahvit samalla kun vedin juoksuhousut jalkaan ja laitoin lapset lähtövalmiiksi. Pienempi rattaisiin ja isomalle pyörä varastosta, tavaroiden tarkastus ja ovi kiinni... Vaan enpä paiskannutkaan ovea takanani,vaan huikkasin pojille, että odottakaa minuutti, juoksi yläkertaan vaihdoin farkut jalkaan ja vetäisin villapaidan niskaan, huivi kaulaan ja ei tuulitakkia eikä lenkkareita, vaan hieman siistimpää tällä kertaa. Nappasin kukkaron matkaan ja sit juostiin! Eskarilainen jäi taas kiltisti eskariin ja mepä ei suunnattukaan Petruksen kanssa kotiin, vaan kävelimme bussipysäkille saapuvan bussin toivossa, eikä meidän kauaa tarvinnutkaan odottaa kun pääsimme jo jatkamaan matkaa kohti keskustaa. Onnekseni olin vähän ehtinyt meikata aamulla...

Bussimatka oli myös Petruksen mielestä ihan jees puoleen väliin matkaa, kunnes istuminen paikallaan, tai äidin sylissä tai ikkunasta katsominen ei enää ollutkaan yhtään jännää. Olisi pitänyt päästä seikkaileeman pitkin bussin käytävää tai vetää edessä olevaa matkustajaa hiuksista, tai jotain muuta jännää. No keskustaan kuitenkin selvittiin ja rattaissa istuminenkin maistui yllättävän hyvin pikku shoppailijalle.

En edes muista milloin olisin kierrellyt kauppoja ja ostanut mitä haluan, no eilen annoin siihen itselleni luvan ja olihan se terapeuttista! Olen vieläkin yhtä hymyä, vaikka harmikseni huomasin kotona, että ostamani takki oli rikki, joten sen jouduin palauttamaan. Mutta jo kiertely kaikessa rauhassa pitkin kauppoja teki niin hyvää! Matkaan tarttui jotain itselle, jotain pojille ja pientä kivaa kotiin. Ja päivän kruunasi herkkukahvit  Antellin pienen kahvilan kepeässä tunnelmassa, suussa sulavan kakkupalan kera.

Kotiin päästyäni olin kuin uudesti syntynyt. Lähes huomaamattani siivosin paikat kuntoon, heilautin hieman imuria, leivoin sämpylät ja katoin pöydän iltaruualle. Ehkä pitäisi poistua kotoa useamminkin muualle kuin leikkipuistoon tai lähikauppaan. Eikä tuo shoppailu näköjään sen kummemmin mitään seuraa vaadi, Petrus oli mainio makutuomari.

Minua hymyilyttää vieläkin, vaikka takin metsästys valitettavasti jatkuukin vielä. Kävelymatkan päähän avautuvaa ostoskeskusta odotellessa...

Ihanaa viikkoa kaikille!