Muutama ihanUus ja kirppislöytöjä

Kävin pari viikkoa sitten Pomp De Lux-kutsuilla, jossa oli esillä kaikki talven uudet ihanuudet. Vaaterekit pursuivat hillittyjä värejä ja kauniita kuoseja. Aluksi hypistelin kaikkea ja olisin voinut tilata joka toisen vaatteen joko omille pojille, tai kummitytöille. Mutta alku innostuksen jälkeen sain hillittyä itseni, ja lopulta rustasin paperiin vain neljän ihanan vaatteen nimet kokoineen ja väreineen. Mukaan sain myös uusimman kuvaston jota olen ihaillen selannut läpi moneen kertaan. Saa nähdä mitä keksin vielä poikien sieltä tarvitsevan.




Tällä viikolla saimme kotiin tilaamamme tuotteet ja ne olivat juuri niin ihania kuin muistelinkin! Oliver totesi avatessaan pakettia, että "jaa, aika hyvät oot osannu valita!" Eli ilmeisesti sattui poikienkin mieleen.

Netistä tilaaminen on nykyään niin helppoa, mutta joskus vaatteet näyttävät kuvassa paljon kivemmalta kuin mitä sitten ovatkaan, ja minä olen todella laiska palauttamaan mitään. Kutsuilla pääsee näkemään tuotteen livenä ennakkoon ja näin ollen hutitilauksia tulee tehtyä vähemmän. Se, että kutsut ovat jonkun ihmisen kotona, tuovat hommaan myös ihan erilaisen fiiliksen. Tarjolla oli pientä purtavaa ja ihmiset tulivat sinne iloisilla mielin ihailemaan vaatteita, eivätkä vain hakemaan jotain yhtä ja tiettyä. Harmi että unohdin kamerani kotiin, enkä pysty jakamaan tunnelmaa kuvin.


Kävin myös pitkästä aikaa kirpputorilla ja täytyy kyllä myöntää, että harrastan sitä aivan liian vähän! Tein nimittäin ihan mielettömiä löytöjä ja matkaan tarttui lopulta Po.pin windfleece, Ticket to Heavenin fleecellinen sadepuku, Po.pin t-paita ja itselle ihana housuhame, ja minulla meni vain 14 euroa!!! Pitäisi opetella käymään kirppareilla enemmän. Ja kaupan päälle sain vielä hyvän mielen koko loppuviikoksi.



Eilen hain vielä perjantaikukat kruunaamaan mahtavan viikon ja nyt vain nautitaan viikonlopusta.





Mites, harrasteletteko te kirppiksiä ja millaisia löytöjä on tarttunut mukaan?






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)